mail

By Eero on November 22nd, 2009

Buriram tuo Esaanin helmi!

esaanVietettyäni useita iltoja Bintabathin kuumassa syleilyssä olen saanut todeta, että suurinosa näistä raskaantyönraatajista on kotoisin Esaanin seudulta. Pienessä päässäni olen miettinyt millainen mahtaa olla tuo paikka joka ajaa kaikki nuo naiset tänne ja muihin kaupunkeihin työskentelemään. Voiko jossain olla niin hiljaista ja köyhää, että kaikki tervejärkiset ja vähemmän tervejärkiset lähtevät muualle onneansa koittamaan.
 

Ahh tuo päivä näin koitti kun Eero-poika kutsuttiin tytön perhettä tuonne salaperäiseen paikkaan tapaamaan. Mies pakkasi ykköset laukkuunsa ja suuntasi katseensa kohti koillis-Thaimaata. Tässä vaiheessa jo te vanhat Thaimaan kävijät ja vakio asukkaat varmaan nauratte, että voi poikaa muistithan ottaa tuntuvasti rahaa matkaasi.

 

Ja näin me lähdettiin…

 

Päivä 1.

 Matkustettuamme muutaman tunnin saavuimme vihdoin Bangkokkiin. Luulin, että jatkamme suoraan matkaa toisella bussilla kohti Buriramia. Niin teimmekin mutta muutaman tunnin shoppailun jälkeen. Ostoskoriin kuului: vaippoja 100kpl velipuolen lapselle, Puhelin (televisiolla) serkulle, puhelin vaarille, maitojauhetta (kalleinta) isoäidille, paitoja tädin tyttärelle, maitotetroja 25kpl tädin lapselle ja tietysti raha-automaatin tyhjennys vanhemmille. Lisäksi veimme tietysti Bangkokissa asuvan veljen syömään ja annoimme hänelle 1000 bathia.

Minibussi tuli meitä noutamaan yhdeksän aikaan illalla kohteena Buriram. Vinkkinä kaikille Buriramiin aikoville ja teitähän riittää, että normi bussilla matka Hua Hin-Buriram tulee maksamaan 510 bathia ja matkaan menee vaivaiset 11 tuntia, kun taas minibusseilla matkat maksaa 580 bathia ja aikaa menee 6 tuntia.. Noh joka tapauksessa matkattuamme 4 tuntia minibussilla saavuimme pimeään pimeään Buriramin kaupunkiin. Takapuoli puutuneena raahasin itseni hotellihuoneeseen jossa ilokseni huomasin, että ilmastointi ei toiminut..

 

Päivä 2.

 Herätyskello herättää kello 7 aamulla. Oih kuinka ihanaa on nousta ”hyvin nukutun” hikisen yön jäljiltä tuohon kauniiseen aamuun. Nopean suihkun jäljiltä kiirehdimme pihalle jossa vastassa oli velipuoli ja isoisä. Muistan lukeneeni rahasta lähimmäistäsi kirjasta, että aina pyri tervehtimään vanhemmat ennenkuin he kerkiävät siihen ensin ja näin teinkin. Vastaukseksi sain tappavan katseen isoisältä. Tämän lämpimän kohtaamisen jälkeen suuntasimme keulamme kohti tädin nuudeliravintolaa, mutta tietenkin pysähdyimme vielä kerran varmuudeksi automaatin kautta.

Nuudelibaarin herkullisen aamiaisen voimilla jaksaisin taas viettää päivää mitä parhaimmassa seurassa elikäs YKSIN, sillä kukaan ei tuolla puhunut englantia. Kuulet vain farang, farang ja naurua ja tiedät heidän puhuvan sinusta. Tytöltäni en vaatinut minkäänlaista kääntämistä sillä annoin hänen viettää aikaa sukunsa kanssa, olihan viimeisestä kohtaamisesta kulunut jo 1,5 vuotta. Noh sainhan nauttia kauniista luonnosta itekseni ja sen tarjoamasta ihanasta kärpässeurasta. Iltapäivän ohjelmaan kuului Isän mopon korjaus, jonka jälkeen suuntasimme tällä kyseisellä välineellä perheen kurkkufarmille. Luonto tuolla oli erittäin kaunista ja farmi sijaitsi aivan kauniin järven rannalla. (seura 5 paskatähteä, luonto 1 paskatähti)

 

Päivä 3.

Aamulla suuntasimme nokkamme kohti isoa temppelialuetta, jossa serkkupoika oli opiskelemassa munkiksi. Tietenkin koko suku lähti mukaan farangia näyttämään ja tämän vaivaisen 2,5h ajomatkan kituuttelinkin lava-auton lavalla jalat suussa 8 muun henkilön kanssa. Matka taittui muuten ihan mukavasti jos ei sitä 45min sadekuuroa lasketa mukaan. Matkalla pysähdyimme lounaalle ja tapahtui asia mitä en millään meinannut sulattaa. Koko suku 12 henkeä tilasi ruoat, söivät ja sen jälkee lampsivat kauppaan ottivat sipsejä, karkkeja ja limonadia ja suuntasivat takaisin autolle. Tyttöystäväni käveli heidän perässään ja maksoi kaiken eikä kukaan vaivautunut sanomaan edes KIITOS! Nyt meinasi Eero-pojalla keittää kiinni! Koko paskasakki kuvitteli, että onhan sillä farangi poikaystävä ja rahaa niin kyllä se maksaa mutta mieleen ei tullut edes kysyä, että voisiko saada jotakin vaan tavara vain otettiin hyllystä ja oletettiin toisen maksavan! VOI VITTU!! No Temppeliasiasta en sen enempää aio kertoa, koska tämä tärkein asia tuli jo tarinassa kerrottua. Illalla mainitsin tyttöystävälleni, että en muuten ole eläissäni tuntenu itseäni näin yksinäiseksi 3 päivän aikana ja jos joku asia on varma niin huomen aamulla lähdetään kotiin. Lisäksi mainitsin, että seuraavan kerran tulen uudestaan kylään kun osaan puhua thaita, johon neiti kommentoi ” puhumme keskenämme laota”. No eipä tarvii sitten enää uudestaan tulla..

 

 


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Ihmissuhteet , Isaan, Thaimaa , Tytöt .

Kirjoittanut Eero

7 Comments to “Buriram tuo Esaanin helmi!”

  1. November 22nd, 2009

    Nikke Says :

    Taisi olla Juhanilla samantyyliset kokemukset tytön sukulaisten kohtaamisesta?

    Kai se on vain tapa :)

  2. November 23rd, 2009

    Sipe Says :

    Näin ne thaimaan tytöt pojatkin pauloihinsa kiehtoo :). Alkuun tyttöjä kierrätettiin ja seliteltiin rintarottinkilla miten ihanaa oli kun typyjä riitti.
    Nyt puhutaan tyttöystävästä ja mietitään miten oppisi kieltä, että saisi tytön vanhemmilta jonkin asteista hyväksyntää ^^

  3. November 24th, 2009

    Lauri Says :

    Valitettavan tosi :b
    Ei sillä, tyttöystäväni vanhemmat edustavat varmaan juuri äärimmäistä epätodennäköisyyttä: isä faranki, äiti thai joka puhuu englantia, ei sisaruksia ei sukulaisia, eikä kukaan kaipaa rahaa.

    Pitänee lotota, voi tulla sieltäkin voitto.

  4. November 24th, 2009

    Nikke Says :

    Lauri sun tuuris meni jo, eli älä lottoa! ;)

  5. November 24th, 2009

    Lauri Says :

    Äh.
    Se lottopotti kun olis niiiin kiva juttu. Ostaisin paljon burgereita bintaburgerista ja jättäisin joskus jopa tippiä.

  6. November 24th, 2009

    Juhani Says :

    Juujuu, kuitenki pimppaisit Phantomias koko rahalla ja viimesillä pennosillas värjäisit sen vaaleanpunaiseksi.

  7. January 5th, 2010

    tomppa Says :

    nauroin mahani kuralle kun luin tätä juttua. Mulle
    kävi täsmälleen ihan samalla lailla kalasin kylässä. Tyttöni äidillä 9 sisarta. temppeliin
    mentiin mini bussilla 17 ihmistä ja tottakai syötiin ja pysähdyttiin ostoksille. Kukaan ei kiittänyt tai kysynyt lupaa. Ja illalla paikallisessa karaoke paikassa jopa tarjoilijat
    istuivat pöytääni ja ihan vaan pokkana kaatoi mun
    pullosta omaan lasiin ja tarjosi viereisellekin
    seurueelle minun sangson pullosta. viikon katoin touhua ja sanoin muijalle että tää mies lähtee nyt BKK ja tule sinä kahdenviikon päästä perässä tai jos haluat jäädä tänne pidemmäksi aikaa sekin sopii minulle paremmin kuin hyvin. En aijo palata

Leave a Reply