By Eero on June 16th, 2010

Aito vai ei

Thaimaa on seksiturismin, hiv-tilastojen ja köyhyyden lisäksi aina ollut ihanasti myös tunnettu lukuisista piraattituotteistaan. Upea on maine maalla mutta minkäs teet. Minua eivät tuommoiset jutut haittaa mutta näin ne tädit pirkkalehden luettuaan minulle kertoivat. Vaikka nykyään kaikkien suurien merkkien tehtaat sijaitsevat täällä Aasiassa ja suurin osa tuotteista tuleekin tehtaiden takaovien kautta tänne markkinoille ollen näin aitoja, ei silti pysty olla huomaamatta noita muutamia todellisia kopioita.

Toiset nimet ja logot ovat aivan loistavia ja tähän ajattelinkin teille listata muutamat suosikkimerkkini mitä olen täällä alkanut käyttämään ihan vain huumorimielessä. Kopiot ovat hyvin tehtyjä eikä niitä välttämättä edes erota aidoista.. Tässä siis teille olkaahyvä:

No fear = No tear ( logon silmät ovat samanlaiset kuin no fear merkissä mutta toiseen silmään oli piirretty kyynel) Omistan kyseisen merkin repun mikä on palvellut käyttäjäänsä kohta noin viisi vuotta.

Adidas = Adids (Eihän tuota yhtä a:ta edes huomaa..) Omistan tämän merkkiset urheilushortsit ja ovat muuten aivan loitsvat mutta taskut on ommeltu väärinpäin.

Police = Polee. Minulla on upouudet Poleen aurinkolasit mistä kylläkin tekstit on kuluneet jo muutaman päivän jälkeen pois.

Levi´s = Lives (logossa miehet jotka kulkevat hevosten vierellä ruoskat kädessä on korvattu miehillä jotka ratsastavat hevosilla) Omistin kyseisen merkkiset farkut.

Ray ban = Ray bar. R ja n menee helposti sekaisin…

Reebok = Redbook. Oikeastaan jo vanha juttu mutta aina yhtä hauskaa.

Converse = Convens. Itselläni on jälkimmäisen kengät ja täytyy kyllä sanoa, että aivan helvetin laadukkaat. Hyvin kestää ja mikä parasta hinta varmaan yks kuudesosa aitojen hinnasta.

Gucci = Guzzi. Pirun hyvännäköisiä laukkuja ja hyvälaatuisia. Jos merkki olisi sama niin harva varmaan erottaisi aitoa piraatista.

Kopiomerkkejä löytyy lukuisia mutta tässä vain muutamia mitä muistuu nyt tällähetkellä mieleen. Toisille ehkä merkki on yhtä tärkeä kuin toisille aidot cd-levyt. Itseäni ei oikeastaan paljoa merkki hetkauta, itseasiassa hyvä kopio on hauskaa huumoria ja mikä parasta olen näillä ostoilla säästänyt jo usean satasen.

Juuri hetki sitten kuulin kuinka yksi jenkkiläinen firma oli vierailulla Kiinassa katsomassa minkälaisia kopioita heidän tuotteistaan on markkinoilla. Firma oli huolissaan maineestaan mutta reissun jälkeen he olivat enemmänkin huolissaan siitä kuinka kopiotuotteet olivat melkein laadukkaammin tehty kuin heidän omat tuotteensa..


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Arvostelut ja vertailut, Thailand.

Kirjoittanut Eero

4 Comments to “Aito vai ei”

  1. June 17th, 2010

    Marly Says :

    Jep, varmaan noin, mutta on niissä kopiotuotteissa myös paljon Peetä, tiedän kokemuksesta. Pitää vain osata löytää.. Hyviäkin on tullut vastaan, vaatteissa ainakin. Mutta eipähän maksa itseään kipeeksi.. :)

  2. June 18th, 2010

    Eero Says :

    Joo siis peetäkin löytyy ja paljon löytyykin. Aurinkolaseista lähtee linssit ja kelloista irtoilee viisarit.. Sen verran pitää aina tuotteita lääppiä että vähän fiilistelee sen todellista toimivuutta. Vaatteista esim tuntee kyllä aika hyvin onko materiaali hyvää vai ei.

  3. June 29th, 2010

    Etni Says :

    Rulexin kelloista irtosi myös naurahdus.

  4. June 29th, 2010

    Eero Says :

    Irtosiko myös viisarit? :D

Leave a Reply

profile