By Eero on July 22nd, 2009

Pattayan baaritytön päiväkirja, osa 1.

Hotelli, n. klo 15:00.

Heräsin yöuniltani tuntien hikisen vartalon selässäni. Käännyin ympäri ja löysin vierestäni ison länsimaalaisen miehen. Mies oli lihavampi ja vanhempi kun mitä humalaltani edellisiltana muistin. Herätin miehen, sillä halusin rahani ja nopeasti ulos hotellista takaisin omalle asunnolleni, jonka jaan kahden ystäväni kanssa. Mies alkoi herättyään vongata aamuseksiä, mutta kieltäydyin kunniasta vedoten kipeään alaselkääni.

Edellisiltana huvittelun hinnaksi oli sovittu 1500 bahtia mutta koska kieltäydyin aamutoimista, mies antoi käteeni vain 700 bahtia. Lähdin huoneesta ovet paukkuen ja kiukkuani niellen. Tästä syystä en tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että varastin huoneesta tupakka-askin sekä avaamattoman partavesipullon, jonka ajattelin antaa kaksi viikkoa sitten täysi-ikäistyneelle veljelleni syntymäpäivälahjaksi.

Asuntoni, klo 15:45

Saavuttuani huoneeseeni kävimme ystävieni kanssa edellisillan tapahtumat läpi. Kerroin epämiellyttävästä asiakkaastani, mutta olin näemmä ollut suhteellisen onnekas sillä toinen ystäväni oli jäänyt kokonaan rahatta asiakkaasta huolimatta. Toinen ystäväni taas oli taas joutunut lähtenyt lähtemään tyhjin käsin baarista nukkumaan, sillä asiakkaita näinä aikoina ei todellakaan liikaa ole. Oma tarkoitukseni oli maksaa tänään tutulleni 1000 bahtin velka takaisin, mutta koska illan saldo oli näin huono, tämä saa taas odottaa. Kävin nopeasti pesulla, sillä hotellissa en halunnut lämpimästä vedestä huolimatta viipyä yhtään kauempaa.

Paikallinen nuudeliravintola, n. klo 17:30

Tulimme ystävieni kanssa syömään äitini siskon omistamaan pieneen katukeittiöön koska täällä ruoka on aina hyvää ja saamme ruuan perhehintaan (10 baht/annos). Lisäksi pienessä kankkusessa tarvitsen aina tulista ruokaa. Tajusin myös että olen juonut taukoamatta nyt jo neljättä viikkoa. Ensiviikolla kuitenkin haluaisin lähteä kotiseudulleni tapaamaan pientä poikaani jota en ole nähnyt melkein kuuteen kuukauteen. Tarviten kuitenkin vielä muutaman hyvän asiakkaan sillä äitini ei anna minun palata kotiin ilman 5000 bahtia.

Kotona, klo 18:15

Tulimme kotiin sillä tarvitsen päiväunet ennen illan työurakkaa. Lisäksi haluan olla pirteä ja ehostautunut sillä poikaystäväni lähetti minulle tekstiviestin ja sanoi tulevansa minua illalla baariin tapaamaan.

Baarissa, klo 21:30

Tänään on eilisiltaakin hiljaisempaa. Jokaisen asiakkaan tarjoamasta drinkistä saamme pitää itse 20 bahtia joten toivottavasti kerkeän tienata edes muutaman kympin ennen poikaystäväni saapumista.

Baarissa, klo 23:30

Poikaystäväni lupautui tulemaan paikalle puoli kahdeltatoista, mutta häntä ei vielä näy. Viereisessä pöydässä oleva nuori mies haluaisi lähteä kanssani yökerhoon, ja vaikka tiedän ettei hän maksaisi niin hyvin kuin poikaystäväni päätin tarttua tilaisuuteen ja lähteä pojan matkaan. Lähetin poikaystävälleni viestin että lähdin takaisin kotiini sillä vointini oli huono.

Yökerho, 00:05

Törmäsin yökerhossa poikaystävääni. Hän oli minulle suuttunut sillä olin tullut paikalle toisen miehen kanssa. Onneksi kuitenkin hän uskoi että kundi oli ystäväni ja olin tullut yökerhoon hakemaan kaveriltani kotiavaimia. Poikaystäväni oli kuitenkin sen verran epäluuloinen että vaati minua lähtemään hänen kanssaan hotellille samantien, ja niin teinkin nuoremmalle pojalle mitään ilmoittamatta.

… näin täällä Thaimaassa, uskokoon ken tahtoo …

(osa 2 luettavissa täältä)

ps. Jos haluat kiittää Oravaa niin paina nappulaa:

Saat myös vilkaista Oravakauppaa :)


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Human relationships, Diaries, Thailand, Girls.

Kirjoittanut Eero

This website uses IntenseDebate comments, but they are not currently loaded because either your browser doesn't support JavaScript, or they didn't load fast enough.

3 Comments to “Pattayan baaritytön päiväkirja, osa 1.”

  1. July 24th, 2009

    Kade =) Says :

    Olis tytön kannattanut ehdottaa kolmenkimppaa. ;)

    …josta tulikin mieleen, että alkukeväästä pääsee taas Taikamaahan. =)

  2. July 25th, 2009

    Juhani Says :

    Hmm, onko näillä kahdella asialla siis joku yhteys? :)

  3. July 26th, 2009

    Kade =) Says :

    Kenties, kenties… tosin silloin kolmesta kaksi on naisia. ;)

Leave a Reply