help

By Lauri on May 17th, 2010

Bangkokin & Thaimaan tilanne

BangkokSavua

Bangkokissa mellakoidaan kun aluksi rauhallinen mielenosoitus muuttui parissa päivässä väkivaltaiseksi. Keräämme tänne tietoa tapahtumista ja voimme vakuuttaa ystävillemme että Hua Hinissa on samaan tapaan rauhallista kuten aina aiemmin. Ihmiset, niin thait kuin farangit, katsovat Bangkokin tapahtumia telkkarista samaan tapaan kuin jotakin etäistä konfliktia toisessa maassa. Tilanne on hiukan absurdi.

Tapahtumat tiivistetysti:

Mielenosoittajat saapuivat Bangkokiin jo yli kuukausi sitten ja ovat siitä lähtien pitäneet muutamia kadunpätkiä suljettuna Bangkokin ostos-alueella. Homma lähti liikkeelle rauhallisesti, mutta muuttui viimeviikolla nopeasti väkivaltaiseksi punaisten johtajan saatua surmansa. Sitä kuka hänet ampui ei tiedetä varmuudella, mutta varmaa on että tuo tapahtuma kärjisti tilannetta ja antoi yllykettä agressiivisuuteen.

Suuri osa mieltään osoittaneista thaimaalaisista ei ole agressiivisia, mutta joukkio ei ole yhtenäinen. Seassa on useita eri agendalla liikkuvia pienempiä ryhmiä ja heidän päämääränään ei välttämättä ole tilanteen rauhoittaminen.

Armeija oli antanut mielenosoittajille aikaa poistua paikalta maanantaihin 17.05.2010 klo 15:00 asti. Aikaraja tuli täyteen noin tunti sitten. On hyvin todennäköistä että kuolleiden määrä tulee kasvamaan tänään paljon. Lisäksi monia Bangkokissa asuvia on jäänyt loukkuun koteihinsa eivätkä pääse pois paikalta. Jotkut ovat myös vankeina omissa kodeissaan sillä ulkopuolelle linnoittautuneet mellakoijat eivät päästä heitä ulos kodeistaan. Enemmän voi lukea ihmisten lähettämistä viesteistä alla.

Yleisesti on annettu kuva että armeija ampuu kaikkea kadulla liikkuvaa, mutta asia ei ole ihan niin. Jos armeija todella ampuisi ihmisiä kadulle miten haluaa, olisi kuolleita ollut kolmen kymmenen sijasta kymmeniä kertoja enemmän. Jos joku muu kuin sotilas kuolee, ei ole mitenkään varmuudella sanottu että ampuja olisi ollut sotilas. Ihmisten lähettämät viestit foorumeilla ja mediassa kertovat karua kieltä siitä että mielenosoittajien joukossa on agressiivisia aseistautuneita ryhmiä jotka tekevät kaikkensa tilanteen pahentamiseksi.

Tilanne nyt:

Ulkomaalaisten viestejä Bangkokista:

Huomasin että monissa ulkomaalaisissa medioissa ei ole näkynyt muuta kuin ritsoin ja kepein varustautuneita mielenosoittajia. Miksiköhän?
Kyllä netissä ainakin on näkynyt jotain ihan muuta paikallaolleiden farankien ja thaimaalaisten kuvaamana. Alla video jossa on iso liuta kuvia, siitä näkee hyvin miten rauhaisia välineitä mielenosoittajilla on arsenaalissaan.

Ja seuraavassa näkyy kuinka osa ei halua vahingoittaa armeijan lava-auton miehiä, mutta toiset painavat agressiivisesti päälle. Sama armeijan sotilas joka olisi voinut ampua lukuisia mielenosoittajia joutui hetkessä itse ammutuksi, jonka jälkeen osa mielenosoittajista auttaa hänet ambulanssiin. Tämän katsottuaan lienee helpompi ymmärtää miten kaaottinen tilanne Bangkokissa on.

Tässä videota jo aikaisemmin tapahtuneesta jossa muutama mielenosoittaja sanoo jonkun ampuneen heitä ja armeijan sotilaita. Jonkun osapuolen motiivina ei ole rauha vaan kaaoksen synnyttäminen.

Kuvia keskiviikolta (19.05.2010). Varoitus: ei herkille.
http://tnews.teenee.com/politic/50814.html


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Bangkok, Thailand.

Kirjoittanut Lauri

One Comment to “Bangkokin & Thaimaan tilanne”

  1. May 17th, 2010

    Eero Says :

    Yritin tilata juuri yhdeltä tehtaalta varusteita mutta ilmoittivat minulle sieltä etteivät pääse postittamaan mitään sillä tehtaan ympärillä soditaan.. Tulipas tuo päivä kun punapaidat pilaavat meikäläisenkin bisneksen.

Leave a Reply

participate