April 14th, 2011
save water save the world!
Näin on taas vuosi vierähtänyt ja aika taas ladata vesipyssyt vilvoittamaan tulevaa kuumaakautta. Edellisistä vuosista poiketen tämä Songkran festivaali vietettiin nyt Phuketissa ja jotenkin edellisenä päivänä jo tuntui, että tästä kerrasta tulee kosteampi kuin koskaan aikaisemmin. (more…)
Suomi
English


Vaikka oravaiset ovatkin jo aikapäivääsitten hypänneet ulos oravanpyörästä, eivät he silti ole lopettaneet viettämästä työväenjuhlaa. Tänäkin vuonna vappua vietettiin mutta ullanlinnanmäki oli nyt vaihtunut takiab kukkulan rannaksi.
Tiistaina päivä siis alkoi vaahtokylvyllä mutta koska kylvyssä ei ollut muita kuin lapsosia ja meininki muutenkin hieman laimea, jatkoimme matkaamme kohti baarialuetta. Täytyy sanoa että olin oikeasti helvetin tyhmä kun taistelin tieni määränpäähän moottoripyörällä, sillä matkalla minut pysäytettiin joku sata kertaa. Naamaani hierottiin talkkimössöä, niskaan kaadettiin kylmää vettä ja kurkkuun kumottiin raakaa viskiä.
Ja mitä tästä kaikesta seurasikaan.. Tämä hurja tykki kahdella säiliöllä ja kuudella suuttimella ei ollut kauhea menestys. Tai oikeastaan ei menestys olleskaan sillä sehän ei tietystikkään toiminut. Vedet valui piipusta ulos, elikäs se siitä ilosta. Kävin ostamassa pari astetta nössömmän version hieman masentuneena tästä ensimmäisestä tappiosta. Noh tämä nössömpi versio oli kanssa ihan paska. Sylki enemmän omille käsille kuin minnekkään muualle, joten se siitä Eeron kuuluisasta ruoskasta.
Jälleen on tulossa tuo ehkä koko vuoden kohokohta. Songkran, jokaisen pikkupojan märkä päiväuni, juhla joka tekee myös jokaisesta aikuisesta taas kerran lapsosen. Songran eli vesifestivaali pieksee kaikki vuoden muut pikkujoulut ja uudenvuodenvietot ihan sata nolla. Jokaisen vesipedon pitäisi tuo juhla edes kerran kokea.