Artikkelit aihepiirillä ‘ Thailand’

podcast

March 18th, 2010

I love thai language

omppuTiistai 16.03.2010

Noniin ensimmäinen koulupäivä on sitten takanapäin ja ei nyt ollut ihan sitä mitä odotin..Elikäs palasin tietysti hyvissä ajoin Khao lakista maanantai-tiistai välisenä yönä, että kerkeisin suihkunraikkaana, parta ajettuna kouluun. Olin ostanut opettajalle omenankin valmiiksi mutta… (more…)

March 16th, 2010

Thaigallup

KäyräLaurin turhautumistarinasta innoittuneena päätin haastatella ihmisiä yleissivistävillä kysymyksillä ja katsoa kuinka asiat tosiaan ovat. Haastateltavina toimi 5-5000 ihmistä ikähaarukalla 18-40 vuotta. Kysymykset olivat historiallisia, maantieteellisiä sekä eri kulttuureita koskevia. Joukossa myös kysymys Thaimaasta, ihan vain huomatakseni että raksuttaako kyseisen henkilön kellossa lainkaan mitään. Kysymykset olivat helppoja ja niihin osaisi jokainen missi Suomessakin vastata, ja onhan asiat meille opetettu jo ala-asteella. (more…)

March 10th, 2010

Khao lak

khao-lakVarsin vittumaisen viisumijuoksun jälkeen maistuu aina kunnon loma. Onko ihanampaa kuin maata riippukeinussa kahden palmun välissä, toisessa kädessä hyvä kirja ja toisessa kylmä rinksu. Antaa merituulen puhaltaa pois rassaavat ajatukset ja loikoilun rentouttaa tressaantuneet lihaksesi. Tätä juuri nyt kaipaan. (more…)

March 1st, 2010

Pillerikauppa.com

pilleripurkkiVieraillessani paikallisessa apteekissa tuossa muutamia päiviä sitten päänsärynmerkeissä tulin huomioineeksi pienen listan apteekinsedän pöydällä. Tämä lista oli hinnasto ja se oli tarkoitettu asiakkaille. Hinnasto sisälsi sitä kaikkea mitä Suomipoika ei apteekistaan löydä. (more…)

February 25th, 2010

Poliisi on ystävä.

mafiaJaahas siis näinkin voi täällä käydä..

Se on todettu jo useampaan kertaan, että mopolla ajaessasi poliisi pysäyttää juuri sinut. Ei siis vieressäsi ajavaa alle 15-vuotiasta thaikkupoikaa tai miestä ilman kypärää. He haluavat sinut ja sinun rahasi. Vaikka olisi kuinka kypärää sekä ajokorttia, niin jotain he kyllä aina keksivät. Täällä on myös huomattu, että paikalliset varkaat kyttäävät farangien asuntoja ja kun vihdoin ukko ja akka suuntaavat lomalle jonnekkin viikonlopuksi, rullaavat he silläaikaa heidän asuntonsa. (more…)

February 20th, 2010

Yökkölista

oksennusTuli tässä aamulla mieleen kun heräsin ehkä maailman pahimpaan kankkuseen, että mitkä asiat maksimoivat eniten tuota pahaa oloa..? Eilen meni hieman myöhään kun olimme otteluillan jälkeen juhlimassa ystävieni kanssa. He olivat viimeistä iltaa kanssamme täällä Hua hinissa ja tulikin kumottua kolme pulloa thai viskiä (siemmoista sakeaa kuraa, mikä maistuu aivan vehkeelle) jonkinlaisen ihme teen kylkiäisenä.. Joka tapauksessa, vaikka yleensä minulla on aina erittäin luova olo pikku kankaisissa niin tänään ei pääni sisällä tapahdu juuri mitään muuta kuin ajatuksia kaikenmaailman yököttävistä asioista.. (more…)

February 18th, 2010

Musta on vaan väri.

mustaJos Suomessa olen törmännyt rasistiseen toimintaan muutamaan otteeseen, niin se on vielä pientä verrattuna siihen miten thaimaalaiset suhtautuvat tummiin poikiin. Jokunen aika sitten istuskelin taas vaihteeksi baarijakkaralla olutlasi kädessä pelaillen tyttöjen kanssa baarissa dominoa. Ravintolan ohitse kuljeskeli pari mustaa miestä jonka seurauksena tytöt alkoivat huutaa baarista pojille: ”hei musta! Hei musta! Kiva rusketus sulla..” Noh pojat eivät tosiaan pysähtyneet juttelemaan tyttöjen kanssa vaan kävelivät pois. Tämän jälkeen tytöt kikattelivat baarissa keskenään ja laittoivat sormia leikillään kurkkuun oksennus refleksin merkiksi. (more…)

February 16th, 2010

Kielletty hedelmä.

Sikärajaiitä taitaa olla jo yli neljä tai viisi kuukautta kun viimeksi hua hinin rakkauden (oma versioni nykyään valheiden) korttelissa olen vieraillut. Meno alkoi tosiaan olla sitä, että en enää alueelle halunnut mennä. Ehkä suutuin hieman leikistä mutta omani ja muiden turvallisuuden vuoksi, sekä ennen kaikkea yleisen viihtyvyyden takia pidin paikasta pienen oloisen breikin. (more…)

February 15th, 2010

Moottoripyrällä Hua Hinista Phukettiin

PhantomVastaan taistelevasta vatsasta huolimatta oli tänään viimein aika suunnata nenä kohti Phukettia jossa Juhani jo odottelee minua saapuvaksi. Tarkoituksena oli lähteä jo kello kuuden aikaan aamulla liikkeelle ja suhata sitten yhdessä päivässä koko matka Phukettiin asti. Toisin kuitenkin kävi, sillä heti aamusta totesin että odottelenkin suosiolla hetken aikaa herra vatsalaukun ja takapuolen terveisiä posliiniselle alttarille ennen sen kummempaa yritystä hypätä pyörän selkään.

(more…)

February 14th, 2010

Hyvää ystävänpäivää sopulit

thumbnail_heartThaimaalaiset asennoituvat ystävänpäivään vähintäänkin hullun lehmän tavoin. Huolimatta siitä että juhla juontaa juurensa muinaisesta Roomasta ja sen alkuperäinen idea on tuntematon, täällä kuin useissa länsimaissakin juhla vedetään lievästi överiksi. Paitsi että Thaimaalaiset osaa sen omasta mielestään tietenkin hieman paremmin.

(more…)

guidelines