January 31st, 2010
Mitä meille kuuluu 3.
On hirvittävän vaikeaa yrittää kuvailla miltä minusta tällähetkellä oikeastaan tuntuu. Tämä on jo kolmas ilta kun yritän sanoja laihojen sormieni kautta välittää tänne bittiavaruuden syövereihin, sillä edellisestä omasta blogikirjoituksestanikin on jo useampi viikko. Se ei tosin johdu siitä että olisin mahdottoman kiireinen vaan oikeastaan ihan vain siitä ettei minulla ole ollut mitään positiivista taikka mielenkiintoista kerrottavaa. (more…)
Suomi
English
Nyt on useampi päivä vierähtänyt Koh Samuilla ja etsin edelleen sopivaa asuinpaikkaa. Voisin hyvin pesiä siinä rantabungalowissa jossa nyt väliaikaisesti majailen, mutta 7500 Baht / kk (150€) hinnalla saa jo parempaakin. Ajettuani saaren ympäri useampaan kertaan on kohdalle osunut pääasiassa ylihinnoiteltuja sesonkikohteita joista osa on jopa keskellä metsää. Miksi ihmeessä tulisin Koh Samuille ja muuttaisin sitten saaren keskipisteeseen viidakkoon?
Uudenvuoden aattoaamuna pakkasin kamani kasaan ja luovutin asunnon Hua hinista. Lauri oli jo muutamaa päivää aikaisemmin Lähtenyt Thaimaan Teneriffalle eukkonsa kanssa ja jättänyt minut ypöyksin pesemään heidän lakanoitaan. Nyt kuitenkin kapusin bussiin ja suuntasin nokkani ensiksi kohti Chumponia mistä Ranongiin ja sieltä vielä sitten lautalla Koh phayamille. Matkaa siis tiedossa mukavat 12 tuntia.
Nykyisen asuntomme vuokrasopimus päättyy joulukuun lopussa, joten on aika vaihtaa ainakin asuntoa, mutta miksei samalla myös maisemia. Olemme muhineet Hua Hinissa nyt todella pitkään, niin pitkään että tiedämme ulkomuistista sivukatujen kuopat ja epäilyttävien baarityttöjen juorut viimeiseltä kymmeneltä kuukaudelta. Toki olimme muuallakin lomailemassa, mutta Hua Hin tuntuu kodille jonne aina palasimme takaisin.