By Eero on July 15th, 2010

Cha-am

Vihdoinkin sain aikaiseksi tutustuttua naapurikylänkin toimintaan. Vaikka Huahinissa on tullut asuttua jo 13 kuukautta ja Cha-amiin täältä matkaa vaivaiset 20 minuuttia mopedilla, en paikalla ole minibussin pysähdystä enempää aikaani viettänyt.

Ensimmäinen fiilis kylästä oli heti lämmin. Cha-am on pienempi kuin Huahin ja tuntuu paljon kotoisammalta ja siistimmältä. Rannan vartta kulkee kaunis rantakatu jonka varressa paljon ravintoloita ja pieniä kauppoja. Yleisilme on siisti, roskaa eikä ränsistyneitä taloja paljoa ympärillä näy. Myös ranta on parempi kuin Huahinissa ja rantatuolinkin saa vuokrattua vaivaiseen 20 bahtin hintaan.

Tällä hetkellä kun sesonki ei ole päällä, ei länkkäreitä paljoa kylässä näy. Ei siellä oikeastaan ketään muutakaan juuri nyt näkynyt mutta paikallinen täti osasi kertoa että Bangkokista tulee paikallisia viettämään viikonloppua Cha-amin rauhallisille rannoille.

Ajellessani rakastajalla ympäri kaupunkia tulin huomioineeksi, että ruoka on paikoitellen kalliimpaa kuin Huahinissa mutta asustaminen halvempaa. Hotelliyö oli alkaen 99 bahtia, mikä on kyllä hinnaltaan aivan erinnomainen. Tontit ovat vielä halvempia kuin Huahinissa mutta ei kauaa, sillä kaupunki on kovaa vauhtia laajentumassa niin etelän kuin pohjoisenkin suuntaan. Tällähetkellä on vielä tilaa, joten nyt jos jolloin on oltava hereillä ja lunastettava vielä ne parhaat jäljellä olevat alueet.

Mitä Cha-amissa voi sitten tehdä. Iltaelämä ei ole kuulemma kummoista, eikä ravintola-aluekkaan mikään järjettömän suurehko ollut. Rannoilla voi mukavasti viettää päivää syöden erillaisia herkkuja ja nauttia havupuiden alla vilvoittavasta merituulesta. Rantaviivaa on mitä tallustaa ja onhan Cha-amissa myös muutama aktiviteettipuisto missä mönkijäajelua, paintball-ammuntaa sun muuta toimintaa halukkaille.

Itse olin tyttöystäväni kanssa nauttimassa mukavasta kesäpäivästä rannalla ja meidän toimintaan kuului merenelävien pyydystäminen. Tututtuun tapaan Koh phayamilla kun pyydystettiin pieniä rapuja herkkupaloiksi oluen seuraan nyt pyydystettiin pieniä simpukoita. Lusikalla kaivettiin rantahiekasta pieniä aukeamattomia simpukoita muiden paikallisten kanssa ja ne olisi tässä nyt tarkoitus keitellä ja paistaa myöhemmin kaverin kämpillä. Mukavaa toimintaa, ja jotenkin aina kiva tehdä jotain oman ruokansa eteen. Tälläisiä asioita ei tulisi muuten maistettua, sillä kaupoissa ja toreilla ei näitä snäksejä saa.

Kaiken kaikkiaan erittäin mukavaa, että vihdoin sain aikaiseksi käytyä tutustumassa Cha-amiin. Ehkä en kylään kahden viikon lomalle menisi mutta te jotka Huahiniin lomalle päädytte suosittelen ehdottomasti viettämään muutaman päivän myös Cha-amissa.

ps. Jos haluat kiittää Oravaa niin paina nappulaa:

Saat myös vilkaista Oravakauppaa :)


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Cha-am, Thailand, matkaoppaat ja kartat.

Kirjoittanut Eero

This website uses IntenseDebate comments, but they are not currently loaded because either your browser doesn't support JavaScript, or they didn't load fast enough.

Leave a Reply