By Eero on June 20th, 2010

Huahin jazz festival

Tänäkin vuonna järjestettiin taas jazz-festivaalit Huahinissa ja totuttuun tapaan ranta oli aivan täynnä. Festari on kolmipäiväinen ja sitä juhlitaan 18-20. kesäkuuta. Lavoja rannalla on kaksi toinen hotelli Sofitelin lähellä ja toinen Intercontinentalin lähettyvillä. Näin ollen siis kaikki kermaperseet saavat parhaimmat paikkansa hotellialueensa nurmikentiltä syöden musiikin säestyksellä vaikkapa hummeria.

Tottakai oravaisetkin olivat tänä vuonna paikanpäällä katsomassa mikä oli meininki. Vaikka festarin ruuhka ei millään lyönytkään Honda summerfestivaalin ennätyksiä, niin silti paikoin tiet olivat hyvin tukossa. Yksi teistä oli suljettu kokonaan, yhden varressa poliiseilla puhallutustutka, joten tottakai kaikki käyttävät niitä kahta kapeaa tietä mitkä paikalle/ paikalta pois vievät. Tiet olivat siis tukossa, parkkipaikkoja ei saanut ja ihmiset kävelivät kuin high seasonin aikaan keskellä katuja.

Kun vihdoin oli parkkipaikan löytänyt kusettaen sofitelin portieeria, että hotellissa asuisin pääsi tutustumaan itse tapahtumapaikkaan. Jengiä oli kuin pipoa ja paikoin yleisön tungoksessa tuntui kuin lämpöasteet olisivat kohonneet lähemmäs kuutisenkymmentä. Ostettavaa oli paljon ja mukavana yllätyksenä vielä se, että tavarat olivat suhteellisen halpoja. Oli ruokakojuja ja baareja mistä ostaa olutta. Ihmisille järjestettiin rannalla pelejä ja meininki kaiken kaikkiaan aikasen leppoisa.

Tähän aikaan vuodesta Huahin on kaikkein hiljaisin mutta sitä ei kyllä huomannut eilen illalla. Festivaalin juhlijoita oli taas kerran tullut paikanpäälle Bangkokista asti. Kaikki baarit olivat tupaten täynnä ja jostain oli länkkäreitäkin ilmestynyt paikanpäälle luvattoman paljon. Juuri kun on päässyt hengähtämään ja nauttimaan tuosta ihanasta hiljaisuudesta kun turisteja ei ole, järjestetään heti isot bileet Hua hiniin. Noh, bileet ovat aina kivoja ja olihan jazzeilla käytävä sillä viimevuonna en paikalle ihan ehtinyt.

Bändejä paikalla oli noin parikymmentä ja tälläkertaa mukaan mahtui myös kansainvälisiä artisteja. Yleensä Thaimaan festivaalit koostuvat pelkästään kotimaisista esiintyjistä mutta nyt oli staroja mukana Japanista, Filippiineiltä, Koreasta ja Yhdysvalloista asti. Itse en jazz-musiikista juurikaan piittaa mutta löydän tieni paikalle aina kun on jotakin meininkiä. Viikonloppu oli rentoa meininkiä, hiekkaa ja ihmisten yhdessäoloa. Vaikka ei jazzista tykkäisikään suosittelen silti ensivuonna raahautumaan paikanpäälle.


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Interests, Hua Hin, Music, Thailand.

Kirjoittanut Eero

Leave a Reply

international