By Eero on February 3rd, 2010
Katujen kasvot.
Jokainen Thaimaassa matkaava on varmaan joskus matkoillaan huomannut nuo katukuvaan soluttautuneet kerjäläiset. He ovat maastoutuneet niin hyvin että varmasti kaikki heidät huomaisivat, hyvä etteivät jopa heihin kompastu. Heitä on täällä enemmän kuin sieniä sateella ja itse en edes kaikkia enää huomaa, niin sokaistunut heihin olen. Toinen toistaan surullisemman näköistä miestä ja naista, ilman jalkoja tai käsiä. Kaikilta saat myös katseen, että jos et tähän kuppiin rahojasi pistä niin paha sinut periköön. Toiset raahaavat vartaloaan kadulla kädet ja jalat verillä, toiset itkevät ja toiset vain istua möllöttävät. Joskus näet myös säälittäviä yrityksiä pienet lapset ja koiranpennut sylissään.
Tästä ei ole kauaa aikaa kun olin palaamassa Koh Samuilta takaisin Hua hiniin. Jouduin odottamaan bussia Surat thanissa useamman tunnin joten tapoin aikaa katuja tallaten. Olin kävelemässä kohti juuri auennutta uutta kauppakeskusta, kun näin kauempana hahmon. Mies heilutti muovista tekojalkaansa ilmassa ja huusi minulle ”hello my friend”. Hän oli kovin huvittavan näköinen heilutellessan jalkaansa kuin lippua konsanaan. Kun osuin kohdalle mies kysyi minulta kauniisti hymyillen rauhallisella äänellä ”how are u my friend?” Miehellä oli likaiset kasvot maantiepölystä, vaattet olivat repaleiset ja iho kuiva kuin saharan aavikko. Tietysti myös kuppi hänen edessään missä oli muutama pati paljasti hänet kerjäläiseksi. Muistan sen hymyn.. se oli kuin pelastus päivään. Itse en paljoa ole näihin maanmiehiin rahaa lahjoittanut, tai myönnettäköön että yhteensä ehkä kolme, mutta tämä mies sai minut heltymään ja avaamaan kukkaroni nyörit. Tämä ilonen ilme kaikesta kurjuudesta huolimatta pieksi kaikki säälittävät anna rahaa ilmeet ihan 100-0 ja vaikka en paljoa rahaa miehen kuppiin laittanut, tulen varmasti muistamaan tuon kohtaamisen hetken.
Huvittavinta kuitenkin mitä täälläolo aikanani olen nähnyt tapahtui muutama kuukausi sitten Bangkokissa, kun siellä Juhanin kanssa olimme viimeksi vierasilla. Olimme ylittämässä Sukhumvithia ylikävelysillan kautta ja huomasimme sillalla istuvan miehen säälittävän näköisenä kuppi kädessään. Kohdalle osuessamme mies helisytti kuppiaan anovan näköisesti mutta hetkinen..
Joku ei nyt ihan täsmännyt. Oli repaleiset vaatteet, likainen iho ja tietysti tuo kuppi MUTTA miehellä oli myös korvissaan kuulokkeet ja sylissä lepäsi upouusi IPODI hopeisilla kuorillaan! Voin kertoa että oli pojilla naurussa pitelemistä.. Näin meillä täällä Thaimassa, jokainen tekekööt bisnestä valitsemallaan tavalla.
Suomi
English