By Eero on July 25th, 2010

kolmas kurssi paketissa

Kolmas kurssi takanapäin ja yritän tässä pohtia mitä tästä kaikesta jäi sitten oikeen käteen. Kait sitä taas jotain uutta oppi, mutta en vain osaa sitä kiteyttää tähän ruudulle. Tottakai sanavarasto kasvoi taas kovasti ja tuli monta tärkee sanaa takataskuun.

Kolmannen kurssin ensimmäisille tunneille saapunut Frank (kiintiö musta), ei tainnut meistä sitten tykätä, sillä muilla tunneilla ei miestä sitten myöhemmin näkynytkään. Toinenkin uutukaisista, takapulpetin veli pontevakin kävi viihdyttämässä meitä vain kerran. Samalla kokoonpanolla siis mentiin kuin kakkos kurssillakin. Kertaakaan ei vielä ole tuntunut siltä etten haluaisi aamulla kouluun lähteä, paitsi viimeisenä viikonloppuna kun lueskeli kurssin loppukokeeseen.

Jotenkin tämä thai-kielen opiskelu on saanut aikaiseksi semmoista, että haluaisin oppia lisää eri maiden kieliä. Olen jopa harkinnut ottavani vanhat ruotsinkielenkirjanikin jostakin taas esiin. Olen kateellinen luokkaystävälleni joka terävänä nuorena miehenä puhuu sujuvasti tällä hetkellä kuutta eri kieltä ja opiskelee nyt siis seitsemättä.

Nyt siis edessä taas kahden viikon tauko opiskelusta ja sitten siirrytään jo melkein kurssin puoliväliin neljännelle kurssille. Ikävänä uutisena kerrottakoon, että kaunis nuori opettajamme ei sinne kanssamme siirry, sillä neitokainen lähtee hiomaan englanninkielen taitoaan muutamaksi kuukaudeksi Australiaan. Tuskimpa siis takaisin tuleekaan, sillä todennäköisesti löytää sieltä jonkun rikkaan oopperatalon suunnittelijan ja jää sille tielle.

Kuinka mahtaa käydä kouluviihtyvyyden, sillä ei lienee kauaa mene kuin yksi sihteeriköistäkin saa kenkää iltaisin ”toisenlaisten” töiden vuoksi. Uskoisin, että erittäin hyviä käytöstapoja opettava rehtorimme ei horatsutoimintaa lafkassaan kauaa katsele. Katoaa siis viimeinen silmänruokakin.. Jäljelle jää nuori homppeli miesopettaja, jonka pelkäänkin olevan meidän seuraavan kurssin opettajamme. Koulukavereiden mukaan ukko kuulemma tiirailee meikäläisen takalistoa aina kuin kävelen ohitse, joten toivottavasti mies ei määrää minua jälki-istuntoon kanssaan…

Olkoon puppeli tai ei, odotan silti kovasti jo neljätta vuosikurssia. Ainakin kuulemma siellä alkaa thai-kielen kirjoittamisen opiskelu.. Saa nähdä millaisia harakanvarpaita sitä saakaan aikaiseksi.

ps. Jos haluat kiittää Oravaa niin paina nappulaa:

Saat myös vilkaista Oravakauppaa :)


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Eeron pohdinnat, Opiskelu.

Kirjoittanut Eero

This website uses IntenseDebate comments, but they are not currently loaded because either your browser doesn't support JavaScript, or they didn't load fast enough.

Leave a Reply