By Eero on June 3rd, 2010
Loppukoe
Oi voi voi voi. Voi tätä epäonnen päivää. Mitä on tapahtunut kympin oppilaalle Eerolle. Eikö oppi olekkaan mennyt perille niin hyvin kuin on ymmärretty antaa. Minä oikeesti luin näihin kokeisiin muutaman päivän ja opettelin asioita hikihatussa tyttöystävänkin pienellä avustuksella. Koska koulusta kuitenkin on maksettu niin vaikkei koetta läpäisisikään niin tietysti seuraavalle kurssille pääsisi, mutta kun haluaa olla paras niin silloin ei voi vähempää vaatia kuin täyttä kymppiä.
Koe oli siis luvattu viisisivuinen ja vaikeuasteeltaan keskitasoa. Oli luetun ymmärtämistä, kääntämistä englannista thaiksi ja toisinpäin. Kokeessa oli myös osiot kuulonymmärtäminen ja puheosio. Melkeen tuli vanhat ylioppilaskokeet mieleen.
Noh, kymppiä ei kokeesta tullut vaan jouduin tyytymään numeroon 9 ja puoli.. Ollen näin luokan toiseksi paras. Hieman pettyneenä kyynel silmäkulmassa raahasin kokeen jälkeen ahterini salille ruoskittavaksi, rankaisemaan itseäni tästä kauheasta epäonnistumisesta. Kuitenkin nyt toinen vuosikurssi suoritettu ja seuraavalle lähdetään taas aivan sata lasissa!
Nyt kuitenkin noin kahden viikon tauko ennenkuin kolmas vuosikurssi pompsahtaa käyntiin. Ajattelin käyttää ajan myöhään nukkumiseen ja dokata joka maanantai ja keskiviikko, sillä tähän asti se ei ole ollut mahdollista aikaisten kouluaamujen vuoksi. Ihan kun sitä muutenkaan tulisi ryypiskeltyä keskellä viikkoa mutta täällä elämä on mennyt siihen, että kun jotain haluaa tehdä niin sen myös tekee.. Sitä kai kutsutaan ihanne-elämäksi.
Koulu on mukavaa aikaa ja jotenkin tuntuu oudolta pitää kahden viikon tauko opiskelusta. Kuitenkin seuraavalle kurssille mennään taas entistä virkeämpänä ja mikä parasta nyt koulu ei ala totuttuun tapaan enää kymmeneltä aamulla, vaan on siirrytty ihmistenaikaan kello yhteen. Innolla odotan uusia luokkakavereita joita voin taas aluksi dumata tänne oravaan ja myöhemmin todeta heidät loistotyypeiksi, uusiksi hyviksi ystävikseni.
Suomi
English
June 4th, 2010
Pasi Says :
Jeps Eero!
Onnea kuitenkin hyvästä suorituksesta ja parempaa onnea uudelle vuosikurssille ;)
toivotteleepi täältä toinen perfektionisti.
ps. nyt 3.s viikko alkamassa Suomessa ja mittarissa +14C. :(
June 4th, 2010
Eero Says :
Näin päivää myöhemmin ei enää harmita niin paljoa ;)
Täällä rupee mukavasti sadekausi käynnistymään ja aaahhh.. Lämpötila laskee muutamia asteita. Taas helpompi hengittää. Ehkä kuitenkaan en tuota 14 astetta ihan kaipaa..