By Lauri on August 19th, 2009

Miksi pitäisi elää sääntöjen mukaan?

Kyllästyttääkö joskus elää yhteiskunnan normien mukaisesti? Ääneen lausumattomat säännöt kuiskivat tajuntaamme yhteiskunnassa vallalla olevia normeja, kuinka meidän tulee tehdä töitä todella lujasti, tienata paljon rahaa, ottaa asuntolaina, perustaa perhe, hankkia pari lasta, farmari ja kultainen noutaja.. ja jatkaa kiivaasti kunnes pääsee eläkkeelle ja voi viimein nauttia elämästä. Tämä kärjistetty esimerkki oli harvinaisen tosi omalla kohdallani, eikä Juhanilta tai Eerolta kuulu vastalauseita. En väitä että ylläoleva olisi täydellinen paha ja jokainen päivä kärsimystä, mutta oma elämänmuutokseni ei ole aiheuttanut hetkenkään katumusta.

Hyppy oravanpyörästä tähän outoon elämään jossa en olekaan sidottu päivärutiineihin, aamulla ei tarvitse herätä kuudelta töihin, päivällä ei odota yhtä ainutta palaveria yhdentekevien projektien parissa, jossa kuukausikuluni ovat vain murto osa aiemmasta ja elintaso huomattavasti parempi.. listaa voi jatkaa pitkälle. Haittapuolensa tässä on myös, paluu siihen arkeen josta lähdin tuntuu nyt mahdottomalle.

Meitä ei kiinnostanut odotella viisikymppisiä päästäksemme pidennetylle vuosilomalle työpaikan antaman yllätysboonuksen avulla. Ikää meillä on vähemmän kuin kolmekymmentä, säästöjä ei ole emmekä tiedä missä kuljemme puolen vuoden päästä. Unelmoida voi kuka vain, mutta harva näitä unelmia tuntuu toteuttavan. Hyppy oli helppo, omat pelot karisi tippuessa ja lasku oli lopulta pehmeä. Mukana oli korillinen käpyjä, riittävästi takaamaan mukavan elämän joksikin aikaa, mutta uudet elinkeinot täytyi meidän etsiä.

Mitä itse tekisit saadaksesi vaikkapa 500€ kuussa? Tuleeko mieleen jotain mitä voisit tehdä netin kautta riippumatta sijainnistasi? Jos tulee, voit tehdä saman hyvin helposti. Voin vain sanoa että en ole lähdettyäni katunut hetkeäkään. On vapauttavaa huomata kuinka kaikki pelot ja epäröinnit ovat olleet oman mieleni luomaa harhaa, häkki jonka sisällä olen asunut ne kaikki pitkät vuodet tähän asti.

Suosittelen elämänmuutoksen kokeilua varauksetta :)


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Laurin pohdinnat, Others, Oravien mietintämyssy.

Kirjoittanut Lauri

3 Comments to “Miksi pitäisi elää sääntöjen mukaan?”

  1. August 30th, 2010

    Baazu Says :

    Juuri näin. Itseäni on närästänyt viimeisen vuoden ja päätin tehdä oravaiset, ja lennot on varattu 26.9. – 22.12. paluulennolle tosin tuskin on käyttöä. Heihei IT projektipäällikön tuskailu ja vitutus, terve vaan Ko Taon siniset vedet…

  2. August 30th, 2010

    Lauri Says :

    Hauska lukea tämä vuoden takainen juttu.
    Olen nimittäin edelleen täysin samaa mieltä asiasta kuin tätä tuolloin kirjoittaessani :)

    Jos menet Hua Hinin ohi niin laita viestiä ja käydään vaikka nauttimassa yhdet oluet.

  3. September 2nd, 2010

    Baazu Says :

    Tää vetäsee kiinni, laittelen koodia ku oon niillä nurkilla, tukikohdan paikasta ei oo varmuutta, takotuksena ois vedellä alkuun 3kk sukellusta ja Muay Thaita, varmaakin Taolle DM kursseille…

Leave a Reply

mail