By Lauri on June 11th, 2010
Pako Suomesta
Juttelin netissä erään tuttuni kanssa Suomesta pois muuttamisesta. Kaverini kokee Suomen ahdistavaksi ja ihmisten elämän oudoksi puuhasteluksi johon on vaikea samaistua. Tuttuja tunteita minulle. Mutta kaikilla ei ole kaveripiiriä, tai edes yhtä kaveria, joka olisi tässä samalla aaltopituudella. Näin sitä voi olla todellakin yksin ajatustensa kanssa, eikä se ainakaan helpota asioita. Siinä yhteydessä tulin kertoneeksi siitä miten oma lähtöni Suomesta oikein tapahtui, ei se perus pakkaaminen vaan homman sosiaalinen puoli.
Netissä keskustellessani minulle on lähetetty joitakin yksityisviestejä joissa tarina on jotakuinkin sama. On halu lähteä pois Suomesta, pitkäksi aikaa tai pysyvästi, mutta ympäristö, perhe, suku ja kaverit ovat yhdessä tehokkaan negatiivisia ampumaan alas mahdolliset pysyvät muuttosuunnitelmat. Aasia ja Thaimaa pommitetaan kommenteilla HIV:stä, huumeista ja huijareista. On ihan ok lähteä lomalle tänne (paitsi jos on sinkkumies, se on tietty tuomittavaa), mutta kun sanot lähteväsi pysyvästi alkaa kateus ja tuomitseminen. Jos taas olet sinkku nainen, on syytä pysyä poissa Turkista, Balilta, Indonesiasta jne.. muutoinhan olet seksituristi ja huora. Thaimaa ei vielä mene niin täysin tuohon luokkaan naisten osalta, mutta asian laita varmasti muuttuu vielä.
Mikä panee ihmiset kommentoimaan lähtöä kaikella pahalla minkä he kyseistä maasta tai muutosta ylipäätään keksivät? Harvassa on ne positiiviset ja kannustavat kommentit, onnentoivotukset joita oikeasti kaipaisi. Itse muistan ainakin seuraavat kannusteet ja kommentit joita sain kuulla: HIV tilastot Thaimaassa, seksiturismi, huorat, huumeet, sosiaaliturvan ulkopuolelle tippuminen, “kun rahat loppuu niin turha tulla suomen sossulle kerjäämään”, “kyllä routa porsaan kotiin ajaa” jne. Vaan eipä ole routaa näkynyt ja porsas on perin tyytyväinen täällä palmujen katveessa.
Itse toimin mielestäni ovelasti, ehkä nöyrästi, eli vältin suurimman taistelusta kotirintamaa vastaan: lähdin Suomesta kertomatta aikeestani lähteä pysyvästi. Suunnitelmani tiesi vain muutamat tuttuni, ja jo siitä porukasta ja netin kautta sain niskaani ihan riittävästi negatiivista palautetta. Osa oli kannustavia ja oikeasti iloisia, se osa valitettavasti edusti piirakkakaavion pienintä siivua.
Tilannetta havainnollistava piirakkakaavio
Kerroin lähteväni vain muutamaksi kuukaudeksi lomalle, pidempi irtiotto joka tarjoaa hetken aikaa hengähtää. Oikeasti minulla oli pisin mahdollinen viisumi jo hankittuna ja aikomus pysyä Aasiassa. Todellisten aikeiden kertominen olisi kuitenkin vaikeuttanut lähtöäni pirusti. Niskaan olisi tullut iso läjä sukulaisia ja läheisiä jotka tekevät kaikkensa suojellakseen minua “typerältä” päähänpistoltani, ja hakevat tuekseen vielä lisää kaltaisiaan. Pakkaamisen ja ilon sijasta olisin joutunut tappelemaan tieni ulos Suomesta.
Menetelmäni oli ehkä alhainen, mutta toimiva. Jäin paitsi kaikesta siitä stressistä ja kuonasta minkä ihmiset helposti niskaani heittäisivät, ja saatoin sitten myöhemmin kuitata heille että täällä olen ja pysyn. On helpompi järjestellä asiat tasapainoon kun vastakampanjaa voi käydä netin välityksellä Sam Song – Cokis juoma toisessa kädessä. Asioilla vain on tapana asettua oikeaan mittakaavaan Samsonglasin ja uima-altaan välittömässä läheisyydessä. Suosittelen tätä taktiikkaa niille joilla ei ole sitä tukevaa kaveripiiriä ja perhe on epäluuloisen varautunut ja vanhoillinen. Erityisesti jos satut olemaan vielä jonkun ääriuskonnollisen perheen kasvatti, voi olla parempi jättää heidät epätietouteen kuin kertoa muuttavansa syntiseen Aasiaan.
Lauri kuittaa ja poistuu huolitsemaan itseään ansaitulle lounastauolle :)
Suomi
English
June 11th, 2010
Ninjamies Says :
Tsiisus etta alko tekeen mieli sam song kokista uima-altaan valittomassa laheisyydessa.
Hyva kirjoitus!
June 11th, 2010
Lauri Says :
Kävinkin heti kirjoittamisen jälkeen hakemassa hapanimeläkanaa ja riisiä take-awayna, ja seiskan kautta poistamassa yhden Samgsong pullon ja cokiksen illan varalle.
On kiva että seiskan tytöt myy vaikka on “kieltoaikatunnit” menossa (14 – 17) :)
June 12th, 2010
Lauri Says :
Joo, Thaimaa ei todellakaan ole mikään mallivaltio missään mielessä. Huonoja asioita löytyy järkyttävä määrä. Ainut mikä tuossa listassa ei mielestäni pidä paikkaansa on baarityttöjen toiminta, ne eivät käy kimppuun kun ei käy tyttöbaareissa :D
Hollanti onkin Euroopan mallipaikka, kaiken sen vähäisen perusteella mitä siitä tiedän. Itselläni vaan lyö ilmasto vielä vastaan, Thaimaan lämmin sää on aika kiva asia. Aasian suunnalla Hollannin kanssa voi kilpailla Japani, Uusi Seelanti ja Aussit.
Ja näistä jos pitää poistaa kulttuurillisesti ahdistavat paikat (jos on ulkomaalainen niin ei toki ole juurikaan kulttuurillisten normien sitoma) niin jäljelle jäävät Uusi Seelanti ja Australia.
Saa nähdä jos sitä löytää itsensä jommasta kummasta parin vuoden päästä :D
Hauskaa sikäli että nykyään mittailee sitä missä maassa kantsii asua vähän samaan tyyliin kuin 30 vuotta sitten ihmiset mietti että mille alalle kannattaa ryhtyä.
Kun muutat Hollantiin niin hankihan asunto jossa on myös vierashuone, tulen varmasti visiitille!
June 12th, 2010
Lauri Says :
:b
Saat ton Hollannin kuulostamaan kyllä hyvälle.
Btw. en lähtiessä tienny / aikonut / suunnitellu pysyvää jäämistä Thaimaaseen. Edelleen on aikomus seilata muihin paikkoihin asustelemaan myös. Ollaan viimeaikoina mietitty paljon Kiinaa, saattaa olla että pitää asua siellä jonkin aikaa, mutta näillä näkymin tässä valtiossa pysytään vielä tää vuosi ja ens vuoden alussa voi kattoa miltä maailma sillon näyttää.
June 16th, 2010
Lauri Says :
Eihän Samsong voisi tällaista aiheuttaa!
Tarviiko Suomeenkin pari pulloa palauttamaan hyvät muistot mieleen :)
June 17th, 2010
Miksu Says :
Bangkok on kyllä mahtava paikka, paras paikka ja henkinen koti minulle.
Baaritytöt ja kusetus tapahtuu pienellä alueella ydinkeskustassa.
Ei häiritse täällä syrjemmällä 10km päässä keskustasta.
Ihmiset on mukavia ja ystävällisiä.
Ei ole ikävä lainkaan Suomeen,
Suomessa eniten ärsyttää ankara ilmasto, allergiat, ja vittumaiset ja huonokäytöksiset ihmiset, kohteliasta sanaa et siellä kuule.
June 17th, 2010
Marly Says :
Amsterdam on tosi kiva paikka, fillareilla mennään ja ihan mummo-sellaisilla, kauniita kanaaleja, siltoja, kivoja ruokapaikkoja, pitkiä ihmisiä ( minä olen pitkä ja siellä tunsin olevani melkein pätkä/normaalipituinen..jee kerrankin) ja eurooppalainen!! SE tuntuu todella plussalta jos on matkustanut liikaa muslimimaihin… Kiinassa olen käynyt, tooodella paljon ihmisiä ja meteliä :) Hesan ryysis on pientä… No miehen työn takia ehkä muutto sinne edessä tai Singaporeen, mihin lähtisin mielellään, kalliimpi mutta kaikki toimii.. sopii mulle. Lämmin… viime talvi oli ihan kamala!!
June 17th, 2010
Lauri Says :
Singapore, tais olla yksi maailman tiheimmin miljonäärien asuttamista paikoista, eli ei ainakaan huono paikka tehdä töitä ;) En ole käyny siellä, mutta pitää päästä katsomaan kyllä.
Kiinassa varmaan täytyy myös valita se alue aika tarkkaan, en usko että viihdyn ihan missä vaan kun ei meno oikein maistunut Bangkokin keskustassakaan. Heti jos menee jonnin verran kauemmas siitä ytimestä niin luulisi olevan rauhallisempaa jo. Sama oli myös Tokiossa ja Osakassa, keskustassa on pirusti populaa, mutta jo lyhyen junamatkan päässä on aivan erilainen maailma.
June 17th, 2010
Lauri Says :
Itse en Bangkokissa oikein viihtynyt, mutta en toisaalta ole asunut siellä. Heti jos jonnekin pesiytyy edes kuukaudeksi, ja mieluusti vielä jaksaisi etsiä kivan alueen, niin voi mielipide muuttua.
Oma kokemus Bangkokista rajautuu pääasiassa siihen ytimen alueelle, joka lienee aikalailla sama
kuin määritellä koko Helsinki vain seisottuaan rautatientorilla liikennevalojen kohdalla kahden autotien välissä ;)
Itselläni ei myöskään ikävä Suomeen ole tullut. Lomalla siellä voi käydä, mielusti toki jossain keskellä erämaata järven rannalla..
October 31st, 2010
Tony Says :
Asuin vuoden 98-99 talven uudessa-seelannissa ja ihastuin paikkaan välittömästi. työkuvioiden takia tuli asuttua 06-07 vuosina texasissa, yhdysvalloissa, joka oli ihan ookoo paikka mutta ei läheskään uuden-seelannin veroinen. haikein mielin yritän järjestää asiani niin että voisin lähteä suomesta lopullisesti uuteen-seelantiin, imigraatio tuottaa lähinnä ongelmia tiukkojen maahantulosääntöjen takia (3kk kerrallaan ja max. 6kk kalenteri vuoden aikana turisti viisumilla).
August 22nd, 2011
warm Says :
Moi
ihan ekana pitää kysellä, että onko jossain jotain palstaa missä olis enemmänkin käyty läpi “maa maalta” eri maita ja siellä työllistymistä & asumista siltä kantilta, että kun suomesta lähtee niin missä olisi jotenkin inhimillistä työllistyä ja päästä elämänalkuun kaiken uuden keskellä?
itsellä se tilanne, että sanouduin irti vakkarityöpaikasta (johon oli käyty koulut ja panostettu koko ns. nuoruus) joitain vuosia sitten ja opettelin täysin uuden ja erilaisen alan jolla nykyään toimin yksityisyrittäjänä ja siten ns. uskallusta ja rohkeutta mielestäni löytyy ja ihan jo täällä suomessa huomannut ettei asiat aina eikä okeastaan koskaan mene niin kuin itse ajattelee vaan aina on joku “tässä on vielä pari muuttujaa” tekijä mukana.
Hinku karistaa tämän paikan tomut jaloista on ollut kova ja tuntuu, että vaikka yritystoiminta toimii niin silti hinku lähteä pois pidemmäksi aikaa – jopa kokonaan – kasvaa vaan vuosi vuodelta..
eli vinkkejä kaivataan, että osaisi välttää suurimmat riskit ja tyhmyydet.
September 22nd, 2011
Eero Says :
Jaa-a.. Nyt en osaa sanoa suoralta kädeltä mitään palstaa missä käytäisiin maita lävitse silleen että niistä annettaisiin
jotain informaatiota elämisestä siellä.. Semmoinen palsta kuitenkin kuin entourage.com missä yksi kaveri on kiertänyt vuoden aikana aika mukavasti
maita Aasiassa ja antaa kaikista kaupungeista joissa on käynyt jonkinlaisen mielipiteen/lausunnon.
Kun siis itse lähdin Thaimaaseen ei minulla ollut mitään muuta kuin säästöt ja matkalaukku. Ensimmäiset 4kk pohdiskelit että
mitä helkuttia sitä tekisi täällä ja mistään ei oikein saanut tuulta siipien alle. Neljän kk jälkeen sain aikaan oman bisneksen mutta sekin tarjosi vain
niukasti rahaa elämään täällä. Nyt kuitenkin jo 2,5 vuotta täällä asuttuani olen Ravintolapäälikkönä yhdessä yökerhossa, myyn edelleen tuotteita Suomeen ja teen
arkkitehdin hommia siinä sivussa.. Jos vain jaksaa yrittää niin onnistuu varmasti!!
Vinkkinä vielä, kun pääset maahan hanki paikallinen sanomalehti käsiisi, se on pullollaan työhakemuksia myös ulkomaalaisille.