By Juhani on October 1st, 2009
Spontaani roadtrip, päivä 2
Olimme tilanneet herätyksen aamukuudeksi jotta ehtisimme vetäistä pienet aamupalat naamariin ennen lähtöä kohti Surat Thania. Epäilykset seisovan pöydän aamupalan antimista osoittautuivat vääräksi, siitä huolimatta että edellisenä iltana jouduimme tilaamaan menusta neljä kertaa ennenkuin löytyi sellainen ateria mitä keittiö pystyi tekemään (kuulemma edes omelettiinkaan ollut aineksia). Ruoka oli siis ihan jees.
Ajo Surat Thaniin sujui pääosin ongelmitta, mentiin noin 60 kilometriä kerrallaan ja sitten pieni savukkeen/nestetyhjennyksen mittainen paussi. Edellispäivän ajojen kokemuksella tavaratkin alkoivat pakkautua ripeästi pyörän selkään, siten ettei ne haitannut enää ajoasentoa ollenkaan.
Päädyimme ennen Surat Thania poiketa päätieltä ja ajella n. 60 kilometriä pikkuteitä pitkin, ja se kyllä kannatti. Valitettavasti emme tuolta pätkältä kuvia ottanut ollenkaan vaikka maisemat oli makeat, lupaamme parantaa tapamme ja napsia tulevaisuudessa kun tilanne eteen tulee.
Saavuimme Don Sak:n satamaan hieman yhden jälkeen, ja pääsimme ajamaan pyörät lauttaan kahdelta. Perillä Samuilla oltiin joskus vajaan neljän maissa. Tästä lähtien ohjemassa on pyöräilyn sijasta ollut lähinnä alkoholin nauttimista, töiden tekoa ja rentoutumista. Huomenna tarkoituksena on käydä hakemassa ne aiemmin puhutut ajokortit. Josko tälläkertaa onnistaisi.
Mutta joo, ei mitään suuria ongelmia tähän mennessä, Laurilla tosin joku pikkuongelma Phantomin kytkinkahvan kanssa joka kuulemma resonoi liikenteessä ärsyttävästi. Itsellä ongelmana lähinnä kuutioiden vähyys, matkavauhdissa olisi kiva että olisi ainakin vielä yksi vaihde lisää. Lisäksi pienille pyörille ominaista(?) on tuulen kohtalaisen suuri vaikutus ajossa.
Jatkamme näillänäkymin viikonloppua vasten siis Phukettiin. Ei täällä muuten sattuisi olemaan Phuketissa asustelevia kahdelle pyörälle turvallisen yösijan muutamaksi yöksi tarjoavia lukijoita silläaikaa kun isännät käväisee rajan tuollapuolen?
Suomi
English