address

By Eero on April 8th, 2010

Täällä saa ottaa jos tahtoo

raiskaajaKun näistä ikävistä aiheista nyt sitten ollaan puhuttu niin jatkettakoon niistä vielä hiukan. Ikävä kyllä myöntää mutta suurin osa tämän maan neitokaisista on joutunut tai meinannut joutua raiskauksen uhriksi vähintään kerran. Joku kertoo joutuneensa raiskatuksi metsässä, toinen koulussa ja suurimmassa osassa tapauksista on syyllisenä joku sukulainen, poikaystävä tai tuttu.

Yksi ystäväni kertoi mennessään tapaamaan tätiään, joutui hän raiskauksen yrityksen kohteeksi. Tyttö oli koputellut tädin oven takana mutta kukaan ei tullut avaamaan. Sen sijaan naapurin setä kylläkin oli avannut ja raahannut tytön väkisin sisälle. Neiti oli kuitenkin sen verran kovaääninen, että toiset naapurit olivat kuulleet ja tulleet auttamaan. Tarina ei kerro mitä miehelle sen jälkeen oli käynyt mutta ei kuulemma ole enään sen koommin nähty. Tässäkään tapauksessa ei ilmoitettu poliisille..

Toinen ystäväni joutui uhriksi hakiessaan viimeisiä tavaroitaan x-poikaystävänsä asunnolta. Tällä kertaa x-poikaystävän toimesta. Yksi taas kertoi joutuneensa raiskauksen yrityksen kohteeksi poikaystävän ystävien yrityksestä. Sillä aikaa kun poikaystävä oli mennyt sisälle hakemaan joitain tavaroitaan olivat kaverit lyöneet pihalla viisaat päänsä yhteen ja yrittäneet raiskata tytön puskassa.

Miksei poliisille ilmoiteta näitä tapauksia?? Miksei kukaan tee mitään? Ainut asia mitä ajatellaan on kasvojen menetys. Jos kerron kuinka minut on raiskattu häpäisen itseni ja koko perheeni. Mitä VITTUA taas tapahtuu! Kaikkien isien ja äitienhän pitäisi olla leipäveitset tanassa raiskaajan oven takana mutta sen sijaan ollaan hissukseen tapahtuneesta. Tässä on taas asia mikä ei vaan mene meikäläisen jakeluun. Miten jossain maassa raha ja maine voi vain olla niin tärkeitä, että ne menevät jopa omien lapsien hyvinvoinnin edelle!


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Human relationships, Thailand.

Kirjoittanut Eero

One Comment to “Täällä saa ottaa jos tahtoo”

  1. April 8th, 2010

    pulla Says :

    ongelmaahan ei myöskään auta se,että thaimaalaiset poliisit on pässejä. Niitä ei kiinnosta ellei sinulla ole rahaa, ja sikälimikäli sinulla olisikin rahaa, työt hoidetaan sillonkun huvittaa ja miten huvittaa…
    kerran olen joutunut asioimaan poliisin kanssa..apua ei kuulunut kuitenkaan paikallisilta poliiseilta mutta ei myöskään turistipoliiseilta.

    Armeijasta sitten vihdoin tuli apua, sekin suhteilla.. huhhuh!

Leave a Reply