Hyppy Oravanpyörästä

Näin seitsemän kuukauden jälkeen voin sanoa, että kaipaan ystäviäni hyvin paljon. Täällä jos jossain on alkanut ymmärtää kuinka kullan arvoisia omat ystäväni ovat. Heihin voin aina luottaa ja he eivät koskaan jättäisi minua pulaan. Vaikka kuinka heitä nyt kaipaan niin tämä on nyt minun elämäni. Rakastan asua täällä ja tänne haluaisin myös jäädä. Voi kun saisi kaikki ystäväni tänne.

Niin se elämä menee, jossain vaiheessa kaikki alkavat perustaa perheitä ja niin on käynyt myös minun ystäväpiirissäni. Ostetaan asuntoja, mennään naimisiin ja saadaan lapsia. Ei ole enää aikaa hillua ystävien kanssa jatkuvasti ostarilla vaan töiden jälkeen mennään kotiin ja vietetään aikaa perheen parissa. Viimeisimmät ajat Suomessa huomasin, että näin ystäviäni aina vain harvemmin ehkä vain kerran viikossa taikka kahdessa. Välillä täällä on alkanut tuntua, että olisin jopa nähnyt nyt enemmän ystäviäni kuin Suomessa, sillä kaverini ovat minua tulleet tänne tervehtimään. Se on ollut mukavaa ja kaikki ystäväni ovat aina hyvin tervetulleita tänne. Vanhempani olivat huolissaan kun tein lähtöä etteivät enää kuulisi minusta tarpeeksi, mutta koska tietokonemaailma on ihmeellinen olen heidän kanssaan skypen välityksellä enemmän yhteydessä kuin olin yhteydessä Suomessa ollessani.

Minulle sanottiin Suomessa, että miten voit hylätä kaikki ystäväsi. Ajattelin, että hetkinen.. eivät oikeat ystävät katoa minnekkään vaikka olisitkin jonkin aikaa pois. Oikea ystävä ei unohda ja rakastaa sinua aina vaikka asuisit maailman toisella puolen. Minä ainakin rakastan ystäviäni ylikaiken. Mutta sanottakoon tähän sen verran että minä en ole hylännyt ystäviäni, vaan osa ystävistäni on hylännyt minut. Ei ole paljoa vaadittu lähettää muutamaa sähköpostia sillon tällöin tai vaikka sitten tekstiviestiä. Olen lähettänyt ystävilleni sähköpostia koska soittaminen on kallista mutta ystäväni eivät vastaa sähköposteihini. Olen antanut heille puhelinnumeroni ja siihen eteen numerosarjan mitä käytettäessä puhelu maksaa soittajalle vain neljä senttiä minuutti. Kuvitelkaa 4 SENTTIÄ minuutti. Se on halvempaa kuin soittaa Suomesta Suomeen. Noh elämä on kovaa laku ei. En tiedä onko se sitten laiskuutta vai sitä ettei vaan enää kiinnosta mitäs läksit! Sanon vain, että olen erittäin surullinen ja pettynyt varsinkin parhaisiin ystäviini.

Kiitos teille kaikille jotka minua olette tänne tulleet moikkaamaan. Kiitos myös heille jotka minua ovat tulleet tervehtimään mutta emme ole kerenneet loman aikana nähdä.. Se on ollut kyllä minun huononi anteeksi siitä. Olen täällä myös nähnyt yhden ystävän vahingossa Phuketin bussiasemalla. Sekin tapaaminen lämmitti sydäntäni. Kiitos myös teille jotka tänne olette jo kovaa vauhtia tulossa!

Kaverit ovat tärkeitä ja heitä on aina kiva nähdä. En minä teitä ole unohtanut enkä tule koskaan unohtamaankaan. Vielä me nähdään se on varma. Minä lupaan itse henkilökohtaisesti kirjoittaa teille enemmän ja toivoisin, että sieltäkinpäin oltaisiin enemmän yhteydessä. Nimiä en halua täällä mainita mutta he keiltä kaipaan huomiota eniten tuntekoot piston sydämmessään. Muutaman viikon päästä on ystävänpäivä, ehkä silloin viimeistään..

Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Human relationships, Oravien mietintämyssy.

Kirjoittanut Eero