By Eero on June 7th, 2010
Tarina runkkareista
Sillon joskus kun vielä Suomessa kävin uimahalleissa uimassa jouduin muutamaan kertaan kohtaamaan tämän mieltäni edelleen järkyttävän tapahtuman. Runkkareita niin saunassa kuin suihkussakin. Muistan sillon tulleen semmoinen fiilis, että taidanpa tästä kuitenkin mennä kotio suihkuun.. Saatanan pervot siellä kyttäävät pikkupoikia meisseli toisessa ja silmä toisessa kädessä. Olenko ainoa henkilö kuka on joutunut tämmöistä todistamaan? Monet naispuoliset ystävänikin ovat jonkun pervon joskus kohdanneet, joten ei se niin harvinaista kait kuitenkaan ole.
Mutta mitä sitten kun on nähnyt masturboivan hikipervon jo useampaan otteeseen. Minulla on täällä Thaimaassa yksi naispuolinen ystävätär jota kutsun tuttavalliseen tapaan runkkarimagneetiksi.
Muutama vuosi sitten tyttösen ollessa ostoksilla paikallisilla markkinoilla lähti thaimaalainen pallinaama häntä seuraamaan. Mies käveli hänen perässään mitaten häntä päästä varpaisiin katseellaan. Aluksi ystäväni ei halunnut välittää tästä pervosta, vaan jatkoi shoppailuaan. Kuitenkin kun yksi torin myyjistä sanoi, että nyt on paree mennä turvaan jonnekkin pois täältä, niin tyttö juoksi tien toisellapuolella olevaan ravintolaan istumaan. Noh kyttääjä pervo ei kuitenkaan jättänyt asiaa tähän. Vaikka hän ei ravintolaan asti ystävääni seurannutkaan, jäi hän tien toiselle puolelle seisomaan meisseli kädessä vatkaten sitä siinä tyytyväisenä. HYI VITTU! Ja oikeesti kaikkien ihmisten nähden. Olisi taas ollut vasaralle käyttöä.
Länsimaalaisille neitokaisille tämmöistä saattaa tapahtua täällä. Tänään kuitenkin kuulin toisenkin tarinan ystävältäni, hänen ollessa rannalla äitinsä kanssa ottamassa aurinkoa.. Mitä siitä seuraakaan kun kaunis neitokainen makoilee rannalla bikinit yllään.. NORMAALISTI ei mitään, eikä varsinkaan jos on rannalla ÄIDIN kanssa. Siellähän ottaa aurinkoa MUTTA tälläkertaa samalle rannalle oli tiensä löytänyt myös mies, joka oli vaivihkaa sivuaskelin lähestynyt ystävääni.
Aluksi neitokainen ei tajunnut mitä ukkeli oikein puuhaili mutta siinä vaiheessa kun miekkonen oli noin muutaman metrin päässä etumus pullollaan kädet housuissa, asiaa ei voinut olla enää ymmärtämättä. Miehen kiimaiset silmät meinasivat pullahtaa ulos kuopistaan, kun hiestä äheltäen saapui paikalle.. Kuten voitte ymmärtää ystäväni äiti ei oikein tykännyt tapahtuneesta ja antoikin kuulua niin että koko ranta raikui. Tämän seurauksena mies hyppelikin sitten ”kankein” askelin kohti lähimpää pusikkoa ja katosi viidakon syleilyyn.
Mikä helvetti saa ihmisen käyttäytymään noin?? Täällä pääsee pukille 300 bathilla, miksi pitää tulla vehkeitään muille julkisesti näyttelemään. Vittu mitä pervoja täältä maailmasta löytyykään. Auta armias jos joskus vielä kohtaan jonkun joka osottelee minua aseellaan. Eipä tarvitse kaveri sitten sukupuolenvaihdosleikkausta, sillä hoidan sen hänelle kyllä täysin ilmaiseksi.
Suomi
English
June 8th, 2010
Sipe Says :
Samaahan valittelee tuo Merja Mähkä, sata maata Ilta-sanomien blogissaan.
http://blogit.iltasanomat.fi/satamaata/2010/05/28/ikavoin-pornohairikkoa/#more-550