advertise

By Eero on September 1st, 2010

Thai-televisio

Thai-televisio onkin aihe jota emme olekkaan vielä sivunneet. Nyt kun kerta televisiokin on eikä tv-lupatarkastajaakaan tarvitse pelätä, tulee sitä katsottua sivusilmällä aina kun kotona vain on. Thaimaalaiset saippuasarjat perustuvat kaikki yhteen ja samaan kaavaan. Jos joku sarja sattuu jäämään tauolle on seuraavana päivänä se jo korvaantunut toisella täysin samanlaisella sarjalla. Itse en erota onko joku sarja uusi vai ei, sillä minusta tuntuu että niissä on kaikissa samat näyttelijätkin.

Kaava kulkee siis näin: Naiset ja yleensä siskokset ovat rakastuneet samaan mieheen ja yrittävät saada tätä nalkkiin. Mies ei kuitenkaan suostu (vaikka oikeesti thai-mies nussisi heitä kaikkia). Kun mies ei suostu ottaa nainen b-suunnitelman käyttöön ja huumaa miehen. Näin ollen mies herää aamulla naisen vierestä jossa nainen esittää, että heillä oli oikein ihana ilta yhdessä. Tämän seurauksena huumaajanaisen sisko suuttuu, koska on menettänyt elämänsä rakkauden siskolleen ja yrittää tappaa tämän (yleensä ajaa autolla päälle).

Jokainen sarja siis kulkee samalla kaavalla ja itse alan olla täysin hajalla moiseen roskaan mitä vaimokkeeni katsoo töllöstä päivästä toiseen. Thaimaalaisilla on myös jonkinlainen fetissi kummituksiin ja niitäkin työnnetään joka sarjaan jos jonkinmoisina variaatioina. Tänään sanoinkin tyttöystävälleni, että Thaimaalaisia tv-sarjoja voisikin kutsua nimillä ”Ghost whisper 1, 2, 3 ja 4”.

On täällä toki myös muutama elokuvakanava länsimaalaisillekkin, jossa puhetta ei ole dubattu thaiksi. Yksi on Hollywood channel missä tulee mainoksia joka 7 minuutin välein, toinen on S-channel missä elokuvia ei koskaan näytetä loppuun ja kolmas Uniwersall channel mistä voi katsoa Law and order sarjaa 24/7. Onneksi on sentään dwd-soitin ja elokuvatkin torilta maksavat noin 2€/kpl.

Kummallisinta ehkä kuitenkin on, että yhdessäkään sarjassa ei näytetä rintoja, ei aseita eikä edes suutelua. Jos näytetään niin intiimit kohdat ovat varsin huolellisesti sensuroitu. Kuitenkin saippuasarjan jälkeen tulee uutiset missä näytetään kuinka mies on ajanut kolarin moottoripyörällä ja poliisisetä poseeraa kameralle irronnut pää kainalossa, aivonpalaset jalkojen juurella. Uutisissa ei muuten koskaan näytetä muuta kuin tappoja ja ryöstöjä. Politiikasta eikä muun maailman menosta tiedetä mitään.

Thaimaa siis pitää huolen kansalaisistaan ja jakaa heille laadukasta ohjelmaa päivästä toiseen. Eikä tästä laadusta tarvitse maksaa kuin 300 bahtia kuukaudessa. Jos et muuten maksa niin tarkastaja ei tule kotiisi vaan kuulet kolinaa aamulla katolta missä miehet katkovat piuhoja ja irrottavat antenniasi. Jos joskus täältä takaisin koti-Suomeen palaan, tulen varmasti kaipaamaan tätä thaimaalaista viihdykettä.


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Asunnot ja asuminen, Interests, Thailand.

Kirjoittanut Eero

3 Comments to “Thai-televisio”

  1. September 3rd, 2010

    Tuomo Says :

    Truen satelliittikanavia olen useasti haukkunut, mutta onhan ne nyt sentään kertaluokkaa parempia kuin sinun versiosi. Saippuoista olen samaa mieltä.
    True, vaikkakin sisältääkin paljon thaihömppää, sentään lähettää vielä elokuvakanavia, sporttia, discoverytyyppistä jne, jopa kansainvälisiä uutisia.

  2. September 3rd, 2010

    Eero Says :

    Joo olen vakaasti harkinnut hommaavani nuo kansainväliset leffakanavat tänne sit sais just truen leffat ja urheilukanavat. Mutta mikäli oikein muistan niin kanavapaketti kuukaudelle oli samaa hintaa kuin suomessakin..Tällä hetkellä tosin viikon kohokohta on lauantai ja sunnuntai kun tulee thaiboxingia telkusta ja keskiviikko jolloin tulee housen yksi vanhoista jaksoista, eli ei kovin hyvin mene!

  3. September 7th, 2010

    pulla Says :

    mutta law&orderia tulee 24/7! mikä helvetin idea siinäkin,hyvällä tuurilla tiistai öisin tulee 1 vanha flashpointi..joka toinen tiistai kuitenki uusinta.. jes!! taidan raahata täältä suomesta xboxin mukanani sinne? ;)

Leave a Reply