By Eero on August 17th, 2010
Thai time
Voi helvetti kuinka voin inhota sanontaa ”thai time”. Jos jotain sovitaan esimerkiksi kello viideksi, niin ihminen jonka kanssa olet tämän sopinut tulee poikkeuksetta paikalle noin kello kuusi tai jopa puoli seitsemän. Itse olet kuitenkin oppinut, että on epäkohteliasta antaa toisen odottaa ja näin ollen et halua olla myöhässä.
Porukkaa ei taida oikeasti kiinnostaa, kunhan itsellä on hyvä olla niin voi tehdä asiat miten huvittaa. Oma etu tärkein ja todennäköisesti 90% tämän maan ihmisistä menee joka päivä myöhässä töihin, ellei ole sitten kyseessä yksityisyrittäjä jonka etu on olla ajoissa paikalla.
Olen yrittänyt tyttöystävälleni sanoa, että on epäkohteliasta antaa minun odottaa. Asia ei ole mennyt perille. Olen sanonut, että anna saatana olla viimeinen kerta kun olet näin paljon myöhässä. Ei mennyt perille. Olen jättänyt neidon kylmäksi ja ajanut yksin kotiin. Eikä tuo ole moksiskaan, vaan tulee myöhemmin perässä.. Vittu mä osaan sitten inhota odottamista. Minulle sanotaan vaan: ”thai time baby” ja homma on kuulemma sillä kuitattu.
Sama homma kun odottelee tavaroita täällä tehtailta. Minulle luvataan että lähetetään ensi viikolla mutta tavarat tulevatkin vasta siitä neljän viikon päästä. Itseäni harmittaa antaa omien asiakkaideni odottaa ja koitan lähetellä lepyttelyviestejä missä pyytelen anteeksi myöhästymistä. Tekisi mieli soittaa tehtaalle ja sanoa, että pitäkää vittu rojunne mutta kun jollain pitää tienata elantonsa niin ei vain voi.
En tajua miten Lauri on oppinut elämään tuon ”thai timen” kanssa! Itseasiassa mies on jopa oppinut niin hyvin että on välillä itsekkin hieman thai ajassa. Täällä on nyt majailtu 14 kuukautta ja ei tosiaan ole mennyt tuo thai-aika meikäläisen jakeluun. Jatkan siis edelleen taistoa myöhässä olevia ihmisiä vastaan ja todellakin jatkan jäkättämistä muijalle kun tuota tarvitsee jonkun rättikojun luona taas yliaikaa odottaa.
Suomi
English
August 17th, 2010
Kade =) Says :
Odottaminen on todella raivostuttavaa ja epäkohteliasta. Ihan kuin odottelija ja hänen aikansa olisi vähemmän arvokkaita, ja siksi häntä voi kohdella miten huvittaa.
Oma Aasiattareni oppi loppuviimeksi tulemaan ajoissa, mutta kyllä niitä odotustunteja ehti kertyä aika mukavasti. Joskus vain lähdin litomaan, kun tunnin odottelusta huolimatta ketään ei ilmaantunut. Hieman sieppasi, kun perään tuli ihmettelevä soitto että missäs olet.
Ennen kuin poksautat otsasuonesi, niin ehdotat että menet itsekin vähintään 30min myöhässä sovittuun tapaamiseen. Itse teen näin eräiden tuttujen suhteen, koska he eivät ole kuitenkaan ajoissa paikalla. Miksi siis minäkään?
August 18th, 2010
tomppa Says :
tomi
Joo tiedän tunteen ja poikkeus vahvistaa säännön. Mulla oli eräs opas kuukauden matkassa ja se oli lähes aina ajoissa paikalla. Ihmettelin sitä suuresti ja se nauroi ja sanoi että kusettaa muo????? No myöhemmin se näytti mulle kelloaan joka oli ruksattu tuntia eteenpäin.
August 18th, 2010
Lauri Says :
Eero taitaakin olla ainut jonka suhteen koitan pysyä aikataulussa täällä :)
Tai muut suomalaiset jotka osuu joskus paikalle.
Muutoin on ihan turha mennä jonnekin oikeaan aikaan. +30 minuuttia omaan aikatauluun tekee yleensä odottelusta siedettävämpää.
August 18th, 2010
Eero Says :
Taidampa siirtää omankin kelloni about 45min taaksepäin.. :)
August 18th, 2010
Eero Says :
joo kade sittenkun pääset tänneasti sieltä kiertueeltasi niin muista tulla ajoissa ettei kalja lämpene!
August 19th, 2010
Kade =) Says :
Tota, tai sitä riskiä että kaljat on jo juotu, en aio ottaa! ;)