By Juhani on November 18th, 2009

Tunnelmia Thaivaasta

thumbnail_cloudcastleJa tervehdys taas kaikille rakkaille lukijoillemme.

Aikaisemmasta isommasta statuspäivityksestä onkin jo aikaa, joten päätin ottaa tiukasti oravaa viiksistä kiinni ja pakottaa itseni taas fiilistelemään ja puhumaan ihan mitä mielessä tällähetkellä sattuu liikkumaan.

Tajusin jokin aika sitten kun paikallisia Loikatong-festivaaleja täällä vietettiin että olen ollut matkalla pyöreän vuoden verran. Toki kävin nopeasti kääntymässä välillä Suomessa mutta kuukausi sinne tänne ei oikeastaan muuta yhtään mitään. Reissu on kyllä sisältänyt kaikenlaisia juonenkäänteitä ja hämmentäviä tapahtumia, mutta kokonaisuudessaan olen tyytyväinen sillä rehellisesti sanottuna tämä on ollut ainakin tähänmenneessä elämäni parhaita ajanjaksoja, kaikista pakollisista paikallisista vittumaisuuksista huolimatta.

Toisaalta sitä jää välillä miettimään että onkohan tässä edes mitään järkeä? Länsimaalainen kapitalismi on vittumainen ilmiö joka pitää ainakin itseäni henkisesti vielä jossain määrin niskalenkissä sillä toisinaan jään omissa henkisissä lokaaleissa minimeissäni miettimään että mitähän olen saanut tässäkin kuluneessa vuodessa aikaan? Listalleni ei kovin paljoa aiemmin kunnioittamiani asioita ole kertynyt vaikkakin suonissani virtaava yrittäjäveri ajoi yhden uuden firman perustamiseen ja sen tuotekehitykseen. Toisaalta positiivisina asioina mainittakoon että olen onnistunut välttymään HIV-tartunnoilta, ennenaikaiselta lisääntymiseltä, ruskettunut hieman enemmän kuin koskaan aiemmin (taikka edes yhteensä), oppinut syömään tulista ruokaa ja ystävystymään ympäri maapalloa asustelevien ihmisten kanssa. Lisäksi tiedän että oma käsitykseni omasta tulevaisuudestani häämöttää kirkkaampana kuin koskaan, eikä Suomi liity siihen millään tavalla.

Saimme muuten käsiimme Neil Hutchinsonin uusimman tuotoksen “Pöljän Paratiisi”, jatko-osan kirjalle “Rakasta Lähimmäistäsi” josta olemmekin aiemmin useasti maininneet. Vaikka kirja houkuttelevasti pöydällä istuu, en ole itse ehtinyt stä vielä ahmaista. Kyseessä kuitenkin lienee varsin hyvää matskua sillä herään useita kertoja yössä Eeron huoneesta kuuluvaan maaniseen ja loputtomalta tuntuvaan nauruun.

Saimme poikien kanssa jokin aika sitten myös idean perustaa nettikaupan, sillä olemme vuoden varrella tehneet niin paljon erinäköisiä löytöjä, hyvälaatuisia ja halpoja vaatteita ja niin edelleen että olisi suorastaan synti olla jakamatta tätä ilosanomaa myös sinne Suomeen. Viimepäivät onkin mennyt kollektiivisesti tietokoneloitsujen parissa sekä inventaarion kartoittamisessa. Tarkoituksenamme on siis myydä matkan varrella kohdalle osuvia hyvälaatuisia tavaroita järkevään hintaan, sellaisia joita itsekin käyttäisimme tai kavereillemme vihjaisimme. Toivomme saavamme kauppapaikan auki lähiviikkoina.

Olen myös enemmän tai vähemmän yrittänyt löytää sitä kaksipyöräistä ja 600-kuutioista supersporttia mutta alan ymmärtää ettei se ole Thaimaassa todellakaan helppoa, tai ainakaan järkevään hintaan. Vaikka joutunen odottelemaan sopivan vaimokandidaatin tapaamista, päätin lähteä huomenna lemmenlomalle Phukettiin, vuokrata siis väliaikaisvaimon sieltä ja ajella ympäri etelä-Thaimaata, siellä missä en ole juurikaan ehtinyt vielä matkustella. Tämän jälkeen listalla on enää road-trip Isaaniin ja muualle pohjois-Thaimaaseen jonka jälkeen Thaimaa on myös maantieteellisesti toivonmukaan nähty. Phukettiin matkustan näillänäkymin yksin, sillä Lauri on niin pirun hanipöö tuon emäntänsä kanssa ja Eerokin ehti siellä käydä jo muutama viikko sitten. Roadtripistä huomenna lisää, koitan dokumentoida matkani vaiheita sanoin ja kuvin, siten kun miten vuokravaimoni sille mahdollisuuksia antaa. :)


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Oravien mietintämyssy, Thailand.

Kirjoittanut Juhani

One Comment to “Tunnelmia Thaivaasta”

  1. November 18th, 2009

    Nikke Says :

    Jepa jepa! Hyvältä vaikuttaa :)

Leave a Reply

site-map