By Eero on May 13th, 2010

Vierailevat tähdet 1.

starTerveisia Shanghaista!

Ystävällisten oravien kannustamana olen minäkin päättänyt nousta barrikaadeille ja kantaa omat käpyni pois varastosta.

Oravanpyörä; se miten minä sen käsitän, on henkinen tila, jossa ihminen ei ole tyytyväinen elämäänsä, mutta tyytymättömyydestään huolimatta ei uskalla hakea muutosta vallitseviin olosuhteisiin. Sitä tavallaan putkikatseistuu ja tavoittelee sivuilleen katsomatta sitä horisontissa siintävää seuraavaa majakkaa. Unohtaa liian helposti, että matkasta oli tarkoitus myos nauttia.

Varhais-aikuisuuden kynnyksellä minäkin havahduin suorituspainotteisen elämäni aiheuttamaan närästykseen. Vaikka olinkin tuolloin viela solakka murmeli, tunsin voivani henkisesti pahoin. Kärsin ajoittaisista univaikeuksista ja tulevaisuuteni näytti ennakkoon käsikirjoitetulta. Länsimaisella lääketieteella on ahdistukseenkin lääkkeet. Minä päätin vastata itse omasta lääkityksestäni.

Niinpä siis lähdin ja sillä tiellä tässä ollaan edelleenkin. Toistaiseksi lottovoitto ei ole osunut kohdalleni, joten joudun tekemään töitä elättääkseni itseni ja puolisoni. En kuitenkaan ole tuntenut sitä murskaavaa ahdistusta enää aikoihin. Tästä johtuen annan itselleni oikeuden diagnosoida itseni oravanpyörään kuulumattomiin yksilöihin.

Älkää käsittäkö väärin. Lähteminen oli vain minun tapani päästa pois henkisesta oravanpyörästäni. Joku toinen voi kokea olevansa oravanpyörässä minun tilanteessani. Lähteminen ei ole aina ratkaisu, mutta mielestäni muutos on. Jos olet tyytymätön elämääsi, ei kannata pelätä muutosta. Se on yleensä aina askel kohti parempaa elämää. Ahdistus paranee sillä, etta hankkii mielekästä ajateltavaa. Ei pillereillä, eikä alkoholilla.

Jotkut ystäväni ovat sanoneet minua juurettomaksi. Kannan lempinimeä ylpeydella, sillä en halua elää sympioosissa, jossa jo pelkkä maapera tekee minut sairaaksi. Elämässä ainoa pysyva asia on muutos. Ympäristö muuttuu ja meidän on pystyttävä kerta toisensa jälkeen siihen mukautumaan. Ne ketkä vastustavat muutosta voivat yleensa pahoin. Olen vapauttanut itseni henkisestä vankeudestani sillä tiedolla, että vääriä valintoja ei elämässä juurikaan ole. On vain nopeita valintoja ja empimistä. Jos jokin valinta tuntuu väärältä, aina voit katsoa seuraavan kortin. Miksi empiä ja jäädä rypemään tilanteeseen, joka aiheuttaa tyytymättömyyttä.

Toivottavasti kirjoitukseni herättää ajatuksia ja keskustelua. Minulla on vielä paljon sanottavaa aiheeseen liittyen.

With love from Shanghai,

Mauri murmeli


Nappaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi: Tämä artikkeli on arkistoitu aihepiireillä Kiina, Vierailevat tähdet.

Kirjoittanut Eero

3 Comments to “Vierailevat tähdet 1.”

  1. May 13th, 2010

    Lauri Says :

    Hyvää juttua ja jatkoa odotellaan :)

  2. May 15th, 2010

    Pasi Says :

    Moi Eero! Kirjoittelen piiitkästä aikaa :). Sinulta taas hyvää tekstiä niinkuin myös Laurin vuodatukset. Tultiin eilen suomeen. Vaimoke sai vihdoinkin lähetykseltä “luvan”. Nyt katsellaan elämää tästä perspektiivistä 3kk ja katsellaan josko sitten vaikka sinne HuaHiniin. Hyvä zäkä täällä meitä vastaanotti +29C.n lämpötila, kevät kukkeimmillaan…ihan mukavaa. Vaimokkeella on riittäny ihmeteltävää (eka kertaa ulkomailla) tapasi eilen “lapsensa” livenä, tähän mennessä n.3v. vain ainoastaan puhelinyhteydessä.

  3. May 15th, 2010

    Eero Says :

    Joo juttelin juuri Suomeen ja kuulin että siellä nyt lämpöö hellii Suomipoikaakin. Nauttikaa kesästä mutta elkää likaa, että palaatte takaisin taas entistä innokkaammin tänne taikamaahan. Mukavia hetkiä perheen parissa ja toivottavasti nähdään sitten kesän jälkeen täällä Hua hinissa!

Leave a Reply