By Juhani on November 29th, 2009
Return Bar – Rentoa fiilistelyä Samuilla
Joskus muinoin nuoruudessamme olimme kavereiden kanssa lähdössä Turun rajalle varusteinamme koppa kaljaa, kiiloja ja vasaroita sekä päämääränämme irroittaa Turku kokonaan manner-Suomesta. Onneksemme emme tässä kuitenkaan koskaan onnistuneet, sillä nykypäivä olisi muutoin todennäköisesti hyvin erilainen.
Kuitenkin universumin tässä aikasäikeessä törmäsin Turkulaissyntyiseen Janiin joka on onnellinen baarin omistaja Koh Samuilla. Näin sisäinen salapoliisioravani heräsi ja päätin tehdä tutkimusmatkan tähän Suomibaariin, niihin joita yleisesti ottaen tottapuhuen hieman reissuillani välttelen. Yllätyksekseni baari ei kuitenkaan profiloidu Suomibaariksi, eikä omistajan kansalaisuudesta pysty baarin ulkoasun perusteella sanomaan yhtään mitään.
Tiloiltaan baari on kohtalaisen pieni, mutta hyvällä maulla sisustettu ja pienen ulkoterassinsa ansiosta avaran ja viihtyisän tuntuinen. Baarityöntekijät ovat kauniita, osa hieman ujoja mutta erittäin ystävällisiä ja huumorintajuisia kun juttuetäisyydelle vain asettuu. Myös biljardinpeluutaitoa henkilökunnasta löytyy, sillä 10-hengen Killer-turnauksen voitto meni rehellisesti baarille.
Baarissa drinkkien ja oluiden hinnottelut ovat käsittääkseni paikallista keskitasoa. Mainittakoon kuitenkin ettei allekirjoittaneella ole minkäänlaista muistikuvaa paljonko lompakko illan mittaan laihtui. Baarista voi myös tilata sapuskaa ja langaton laajakaistainternet löytyy nettiriippuvaisille. Lisäksi kunniamaininta saniteettitilojen herkästä tunnelmasta.
Itse baarin omistaja on leppoisalla elämänasenteella liikenteessä ja mukavaa juttuseuraa. Eli kun paikallinen kieli, pakolliset “hiu mait” ja “mai pen rait” alkaa kyllästyttää, täällä pääsee tilittämään myös suomea. Baari löytyy Lamai Beachilta, tarkempi sijainti allaolevasta kartasta:
View Return Bar in a larger map

Suomi
English


November 29th, 2009
Eero Says :
Hienoa, että laitoit kyseisen baarin tänne sivuille. Yhdyn mielipiteeseen, baari on mukava ajanviettopaikka ja terveiset Janille!